Shoemania!!

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen
Shoemania iski, kun Nelly.comin lahjakorttikoodi tupsahti mailiini kilpailun voitettuani. Lahjakortti oli arvoltaan 1000 euroa, ja halusin ehdottomasti käyttää valtaosan siitä kenkiin ja laukkuihin, jotka kustantavat kuitenkin aina aika paljon. Ja siis niitähän ei koskaan voi olla liikaa.. ;) Nellyllä on todella kattava valikoima edullisten kenkämerkkien tuotteita, ja tälläinen kasa kenkiä kulkeutui lopulta minun kenkäkaappiini.

Kenkäpostaus, olkaapa hyvät. :)

Ajaton ballerina

Nämä ballerinat taisivat olla ensimmäinen asia, jotka klikkasin ostoskoriin voitettuani lahjakortin. Valinnanvaikeutta aiheutti ainoastaan se, että kyseistä mallia löytyi Timelessilla useassa värissä. Alla olevassa kuvassa näette maailman parhaat ballerinat! Beigeä väriä voi tosin olla välillä vaikea yhdistellä mihinkään, kun kyseisen värin suurkuluttaja en ole, mutta silti. Parhautta.

Hinta noin 20 euroa.

Kaapin päälle

Kuvittelen aina välillä, että herään ehkäpä jonakin päivänä ja huomaan, että ohhoh, minähän osaan kävellä korkkareilla. Rakastan korkokenkiä, tarkemmin sanottuna, mielestäni ne ovat kauniita ja viehättäviä, mutta niitä ei ole tehty minulle. En tiedä mitä niillä pitäisi tehdä. Nämä Timelessin korkkarit halusin kuitenkin edullisen hinnan ja ihastuttavan ketjuyksityiskohdan vuoksi. Ai olenko käyttänyt? No, niinkuin näette, kärjestä pilkistää vielä pahvituki.

Hinta noin 25 euroa.

Cool Converses

Nämä Converse All Starit siirtyivät ostoskoriin saman tien, kun bongasin ne Nellyn alesta 50 eurolla. Arasta valkoisesta väristä huolimatta kengät oli saatava, ja upeathan nämä ovat. En kovasti vielä ole näitä uskaltanut käyttää, säästelen ja säästelen, ja kun kaikki muut lenkkarit kaapista on käytetty loppuun, on näiden vuoro.

Hinta 50 euroa (ovh. 100€)

Ballerinat, jotka sanovat Grrau!

Pilkkuja ja murinaa. Nämä ballerinat säästin ensi kesää varten. Kuulun niihin ihmisiin, jotka rakastavat leopardi- ja muita eläinkuoseja vuodesta toiseen, vaikkeivat ne niin pinnalla olisikaan. Kissanaisen unelmakengät ovat NellyShoesin.

Hinta 10 euroa.

BowblingSäästän näitä sellaseen tilaisuuteen, jossa osoitan kaikille, että mustakin on koroilla kävelijäksi. Näissä kävely jopa mullakin onnistuu! Korko on tosin melko vaatimaton, enemmänkin viehätyin kenkiä tilatessani peep-toe varvasaukkoon ja kultakoristein koristelluihin rusetteihin.Hinta noin 30 euroa. SaappaitaNilkkureita sai jo ennen aleja Nellystä hyvään ja kohtuulliseen 20 euron hintaan. Tilasin jo alkukesästä nuo ruskeat versiot kyseisestä Money-mallista. Ihan kivat, eivät herätä kuitenkaan suuria tunteita. Ilmankin pärjäisin. No, kohtalo päätti toisin ja lähetti minulle vielä samanlaiset kengät, mutta mustana, vaikka tilauksesa olikin polvenyliulottuvat syksysaappaat. Olen Nellyn tilausongelmista kärsinyt ja kiristellyt hermojani jo niin paljon, että päätin tyytyä kohtalooni, ja pitää kyseiset popot vielä mustanakin.Hinta 20 euroa (alesta taisi saada jopa alle kympillä?). Alelöytö!Välillä voi toki käydä niinkin, että edes lahjakortilla ei ajaudu katselemaan niitä kalleimpia vaihtoehtoja, vaan eksyy suoraan aleosastolle. Nämä gladiaattorit maksoivat Nellyn alessa alle kympin, ja nämä gladiaattorit olivat ehdottomat kesän 2010 lempikengät!Hinta 8 euroa. Gladiaattorit areenalla
Näitä gladiaattoreita olin kuolannut jo kauan ennen kuin koko bikinisuunnittelukilpailun voitto edes ratkesi. Nellyn sivuilla sain kengistä kovin ruusuisen kuvan, kuvittelin niiden olevan ns. ”tukevat” ja hieman moninaisempaan käyttöön soveltuvat, mutta kovin ohkaista tekonahkaa Melissojen remmit lopulta olivat, ja 38 koko ainakin omalla kohdallani lipsui jaloissa eikä tuntunut mukavalta kävellessä. Muutaman kerran kesäkatuja näillä tallasin, mutta mistään pitkäikäisestä ystävyydestä näiden kohdalla ei kuitenkaan puhuta. Hinta n. 20 euroa. Nyt on siis kenkävarastot täydennetty, ja kesä-/juhlakenkiä ei varmaankaan muutamaan vuoteen tarvitse ostaa.. ;) Joku erillinen huone noille kaikille ois tietty kiva, että pysysivät paremmassa kuosissa. ;) Piakkoin voisin esitellä myös kaikki laukut, joita lahjakortilla ostin, tämä postaus oli kuitenkin omistettu teille kaikille, joiden sydämessä asustaa pikku-Carrie-Bradshaw.
Löytyikö ostoslistaltani mitään, jonka voisitte kuvitella myös omaan kenkätelineeseenne? :)


Posted in Yleinen by Bella.