Look at these babies!

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

Lenkkarit. Mun intohimoni. Pari vuotta sitten tehdyltä Saksan matkalta, en ostanut juuri mitään muuta kuin koristekivin ja kirjailuin koristeltuja lenkkareita liian monet parit Berliinistä. Pitihän koriskentälle nyt vähän päästä pätemään uusilla valkoisilla puhtailla vähän erikoisemmilla tossuilla ;)

Tänä jouluna tuli havaittua, että lenkkareiden takia voi jopa liikuttua. Siis ihan oikeesti, menin ihan pähkinöiksi, kun availin Roosalta saatua joulupakettia. Ensin tosin vähän säikähdin. Ed Hardyn kenkälaatikon sivustassa luki high heels, o-ou, nyt Roosa on päättänyt, että mun on vaan yksinkertaisesti opeteltava käveleen korkkareilla.

Mutta ehei, Roosa sai kun saikin mut itkemään (siis tästä liikuttumisen hetkestä on jopa kuvamateriaalia :D). Ostamalla mulle kumisaappaat. Kyllä, Ed Hardyn kengät muistuttavat erehdyttävästi lenkkareita, mutta ovatkin valmistettu kumista ja täten soveltuvat täydellisesti Suomen sateisiin. Maailman päheimmät kumpparit ;)

Tule jo syksy ja sateet! Näitä pitää mitä pikemmiten päästä testaamaan. Mutta eikös Lontoossa sada aina? Ehkäpä nämä lähtee sitten sinne matkalaukussa mukaan. Valitettavasti en osaa edes arvioida näiden ihanuuksien hintaa, mutta sen verran Roosa paljasti, että kengät olivat löytyneet Tampereen Stockmannilta. Eli sinne siis, jos vanhat Nokialaiset ovat jo sen verran maailmaa nähneet, että uudet kumpparit tulisivat tarpeeseen ;)

Ja ihan varmuuden vuoksi, mikäli Ed Hardyn printit saivat sinut huokailemaan ihastuksesta, ehdotan, että suuntaat Nelly.comin välipäivien aleihin. Alla näkyvät topit oli alennettu nyt puoleen hintaan! :)


Posted in Yleinen by Bella.