Kuulemisiin kakstuhattakymppi

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

Viimeinen aamupäivän postaus vuonna 2010. Viimeinen aamupala vuonna 2010. Viimeinen aamulenkki Epun kanssa vuonna 2010. Viimeinen Aamulehti vuonna 2010. Viimeinen vapaapäivä vuonna 2010. Kakstuhattakymppi alkaa olla taputeltu. Oli aikas jännittävä ja mieleenpainuva vuosi. Me muutettiin alkuvuodesta Matin kanssa yhteen, Nelly.comin bikinikipailuvoitto kruunasi alkukesän fiilikset ja totta kai myös koulusta valmistuminen oli yksi vuoden kohokohdista. Hieno vuosi, ei voi muuta sanoa, mutta hyvästeltävä se nyt joka tapauksessa on.

Asiasta pääasioihin, hiusprojektini blondista bruneteksi alkaa olla siinä pisteessä, että olen enemmän kuin tyytyväinen päähäni. Oma tukka on nyt just tismalleen sen värinen, kuin uudet pidennykseni, ja siihen pyrittiinkin. Loistava lopetus vuodelle 2010, sanoisin, ;)

Vaikka uusi vuosi onkin, asukuva on hieman vaatimaton. Mangon eilen hankittu ja esitelty paita on edelleen ihana, ja siksipä sitä tänään heti päätin testaillakin. Tiedossa ei tänään ole sen suurempia kekkereitä, Matti kun joutuu töissä olemaan, niin enpä nyt minäkään sitten viitsi lähteä kylille rilluttelemaan.

Siniset farkkuleggarit löysin eilen niinkin eksoottisesta paikasta kuin Löytötex, mutta edullinen muutaman euron hinta ja laadukkaalta tuntuva materiaali suorastaan pakottivat minua ostamaan ne.

 Ette ole vielä muuten tainneet tavata uusia killuttimiani. Ystäväiseni ja maailmanmatkaaja Anna vietti joulun lumimyräköiden keskellä Irlannissa, ja tämän vuoksi pieni ylläri odotti minua eilen työpöydällä. Dublinista, Urban Outfittersistä, Anna oli ostanut minulle tulijaisiksi kauniit helmillä koristellut pääskyskorvikset, jotka sopisivat ihanasti vaikkapa tämän uuden vuoden illanviettoon.

Niin kuin eilen jo mainitsinkin, vapaapäivä on mulle kovin vieras käsite, ja olin ihan hämilläni aamulla, kun Eppu aloitti ”mami mennään jo pissalle”-pomppismisleikin mun mahan ja naaman päällä klo 07.23. Mua ei edes haitannut, vaan kiltisti sukelsin talvitakkini sisään ja kipitin lenkin Epun kanssa. Kotiin päästyäni olin pirteä kuin peipponen, keittelin kahvit, ja rupesin siivoamaan ihan houreessa. Peitot ja tyynyt ovat tuulettumassa ulkona, kylppäri on puunattu lattiasta kattoon, pesukoneessa pyörii toinen pyykkikoneellinen. Jei minä!

Sen jälkeen, kun hommasin noita Methodin luontoystävällisiä pesuaineita, on siivoaminen ollut jopa mukavaa. Kattokaa nyt noita purnukoita! Kullekin paikalle oma pullonsa, ja kuka voisi vastustaa vaaleanpunaisella suihkupullolla suihkuttelua. <3 Mun uuden vuoden aattoon kuuluu toki myös lakanoiden ja pyyhkeiden vaihto. Tällä kertaa kylppäriin päätyivät upouudet Marimekon ruskeat joululahjapyyhkeet.

Seuraavaksi alankin sitten koota teidän mestaristailaajien uuden vuoden asukokonaisuuksia yhteen. Mahtavan räjähdysmäinen osallistumisinto yllätti ainakin minut (kiitos teille:) ja kaikki ovat vähintäänkin huippustailistin tittelin ansainneet..


Posted in Yleinen by Bella.