Pannoita pääsi päänsäryttä

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

Pannat ovat aina aiheuttaneet minulle päänsärkyä; siis aivan konkreettisesti. Pantojen käyttö on ollut vaikeaa silmälasien kanssa, kampauksien kanssa ja mistään ei ole löytynyt päähäni sopivaa pantaa.
Jokin aika sitten ostin H&M:ltä tuplapakkauksen pantoja, joiden sisällä kiemurteli rautalanka. Pannat saa solmittua pään ympärille juurikin niin kireälle kuin itse tahtoo ja pään päälle voi muokata pannan päistä pikkuisen rusetin. Kätevää ja totaalisen päänsärytöntä. Kun esittelin löytöäni ensimmäisen kerran, pyysitte minua näpertelemään ohjeen myös siitä, miten vastaavia pantoja voisi itse tehdä vanhoista kankaiden jämistä. Tekeminen ei vaadi välttämättä edes ompelukonetta, vain näppäriä sormia ja askarteluintoa.

Ensimmäinen vaihe on se vaikein; kankaan valinta. Valitse kankaaksi hieman paksumpi ja tukevampi kangas, jotta panta säilyttää pitkään muotonsa. Mittaa päänympäryksesi ja lisää mittaan muutama sentti, jotta saat solmittua pannan kiinni. Ja sitten hommiin…

Vinkki!: Mikäli haluat pannan, jonka päät voi kääntää ”rusetille”, suosittelen, että leikkaat päät viistoksi eli ikään kuin kolmion malliin. Näin lopputulos näyttää hieman erilaisemmalta kuin ohjeellani tehtynä.

Omatekemille pannoille suosittelen ainoastaan käsinpesua.

Ja mikäli sormet eivät taivu tämänkaltaiseen näpertelyyn, voi vastaavanlaisen pistää tilaukseen vaikkapa täältä ;)


Posted in Yleinen by Bella.