Sulkasatoa

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

Olen hullaantunut höyhenistä. Ei, en käy läpi sulkasatoa, mutta leijun kuin höyhen uusissa korviksissani. Vaikka eräs työkaverini totesikin, että pärstääni päin on tainnut lentää lintu, kun on sulkia jäänyt hiuksiin kiinni (sanomattakin selvää on, että tämä vitsin murjaisija oli mies), sulkavarastoja täytyy kyllä lähitulevaisuudessa kasvattaa.

Oletteko muuten kuulleet, että hiuspidennysrintamallakin höyhenet vaan pöllyävät. Roosa kertoi ihastuneensa höyhenistä ja sulista tehtyihin hiustenpidennyksiin, jotka taitavat olla suurinta huutoa toistaiseksi vain Amerikassa. Googlen kuvahaku (feather hair extensions) sai minut huokailemaan ihastuksesta. Aluksi kuvittelin hölmönä, että eihän tuollainen voi nyt ollenkaan näyttää hyvältä. Kuvittelin, että päähän istutetaan suurin piirtein kokonainen lintu, mutta eihän toki. Sulkia ujutetaan hiusten sekaan, ja lopputulos saadaan näin näyttämään todella upealta. Onko joku jo kenties tutustunut kyseiseen trendiin?

Mä harjoittelen nyt toistaiseksi vain näiden Ginan korvisten kanssa. Voi mennä vielä jokunen tovi ennen kuin sulkia alkaa kasvamaan myös päästä ;)


Posted in Yleinen by Bella.