Uusi keltainen tuttavuus tarkastelussa

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

Keskiviikkoni muuttui eilen entistä värikkäämmäksi, kun postiluukusta oli tipahtanut äärimmäisen mieluinen yllätys. Olen tunnetusti melkoinen nettikauppojen suurkuluttaja, enkä muista koska viimeksi olisinkaan tehnyt todella hyviä löytöjä muualta kuin nettikaupoista. Uusia hyviä nettikauppatuttavuuksia tulee kuitenkin harvoin vastaan. Viime viikolla klikkailin tieni kuitenkin uuden tuttavuuden kirkkaan keltaisille nettisivuille, joiden värimaailma ja suomalainen laadukkuus häikäisivät minut kerta heitolla.

Arvostan suomalaista designia ja ylipäätään tuotteiden laadukkuutta. Innovatiivisuus ja osaaminen ovat kunnioitusta herättäviä asioita, ja mielestäni tämä sivusto täyttääkin kaikki kriittisimmänkin nettishoppailijan kriteerit. Siksipä päätinkin viedä myös teidät tutustumismatkalle SUPERYELLOW:n syövereihin!

SUPERYELLOW on asuste- ja vaatebrändi, jonka tunnuspiirteenä on elämykselliset printtikuviot. Vuonna 2007 perustetussa yrityksessä uskotaan kotimaiseen laatuun ja tuotteet valmistetaan Suomessa. SUPERYELLOW:n takana ovat sen suunnittelijat, Taideteollisen korkeakoulun kasvatit Anna Ahlholm ja Henna Valkama.”

SUPERYELLOW SYKSY/TALVI 2010-2011 FASHION-FALL/WINTER 2010-2011 FASHION-kuvasto

www.superyellow.fi

SUPERYELLOW DESIGN Oy:n nettisivustolta käy ilmi, että yritys valmistaa persoonallisten asusteiden lisäksi myös urheiluvaatteita. Urheiluvaatteiden lisäksi minut hurmasivat ihanat muotikuvat yrityksen tuotteista. Kokosinkin teille yhteen hurmaavimpia asukokonaisuuksia, joiden vaatekappaleita voisin itsekin haluta koittaa yhdistää asuvalintoihini. Varsinkin tuo viittamainen takki on aivan ihana! Tuotteiden jälleenmyyjät voi käydä kurkkaamassa nettisivuilta.

Malliston valkoinen FLUID-pipo korostaa mielestäni SUPERYELLOW:n liikeideaa parhaimmillaan; sen kuviointi ja printit ovat äärimmäisen vangitsevia ja näyttäviä. Itse tykästyin pipon värimaailmaan. Kauniit punaisen sävyt korostuvat valkoiselta pohjalta. Ihanan pehmoinen mutta kevyt materiaali mahdollistaa pipon käytön myös kevättuulien puhallellessa. Tämä yksilö tulee taatusti näkymään myös syksyn lenkkiasuissa!

SUPERYELLOW:n pipovalikoimasta löytyi aivan ihastuttavia värejä ja kuoseja. Mikäli kesätukka kaipaa vielä suojaa auringolta, kannattaa ehdottomasti tutustua myös malliston turbaaneihin.

Mitä piditte? Iskeekö SUPERYELLOW:n räväkkä ja värikäs look sinuun?


Posted in Yleinen by Bella.