Kirppistellen kohti kesää

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

Noniin, vesihanat ja tuulikoneet saa jo ainakin minun puolestani sulkea. Tuuli yrittää selvästi pyrkiä ulkosalla luihin ja ytimiin asti, ja tämän vuoksi kesähepenet on saanut pitää vielä visusti vaatekaapin perukoilla. Isäni ehdotti tänään pientä kirpputorikierrosta lähikirppiksillä, ja ennen kuin ehdin sanoa hep, olikin autoon jo lastattu minä, Matti ja iskä. Eppu hoitoon mamille ja menoksi.

Vaikka retken kohokohta olikin ihastuttavan Nelliinan näkeminen Kangasalan kirpputorilla kassajonosta käsin, tein myös muutamia kivoja löytöjä, jotka ajattelin esitellä teille näin sunnuntai-iltapäivän ratoksi.

Päivän parhaan löydön tein ehdottomasti Radiokirppikseltä. Kahden euron tyynynpäällinen oli täydellinen tuliainen äidille. Äiti sai Roosalta äitienpäivälahjaksi hauskan patsaan, jonka näköishahmoja tuohon parin euron tyynyliinan oli ikuistettu. Mielessä kävi tosin myös tuon tyynynpäällisen muuttaminen kangaskassiksi, niin ihastuttava tuo kuosi mielestäni oli.

Virallisempaa toimistolookkia voi helposti rakentaa tämän 1,5 euron L.O.G.G:n ruutupaidan ympärille. Simppelit mutta yhteensopivat värit ja sattumalta kohdalleen osunut koko valloittivat minut, ja paita pääsee varmasti jo tulevalla viikolla farkkujen kaveriksi.

Luotan edelleen siihen, että jo ensi viikolla on pakko päästä nauttimaan auringosta. Siksipä 2,5 euron Cristelle & Co:n raikas toppi pääsi myös ostoslistalle. Malli on äärimmäisen hauska ja erilainen, ja suunnittelinkin, että topin voisi yhdistää vaikkapa suoralinjaisen mustan tai valkoisen topin kaveriksi. Tämä väri jos mikä antaa käyttäjälleen ainakin energiaa.



Siinä missä tämä löytö kirvoitti Matilta heleitä naurun pyrskähdyksiä, se sai minut huokailemaan jälleen ihastuksesta. Gina Tricotin jakku on leikkaukseltaan ja malliltaan ihan täydellinen, mutta myönnän tuon rimpsun häiritsevän minuakin. Mitäs mieltä olette? Saksimalla rimpsun irti jakku voisi tulla useammin käyttöön..

Pinkki kausi on selvästi yllättämässä minut jostakin takavasemmalta. Tästähän se ajatus sitten lähti ja nyt on vaatekaappia täydennettävä niin, että on kellon kanssa jotakin pidettävää ;)


Posted in Yleinen by Bella.