Unelmauutuuksia

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

Ehdinkin jo eilen kertoa, että viimein sain hyppysiini postipaketin, joka sisälsi H&M:n alehinnat puoliksi-kampanjan ostokseni. Mutta mihin olivat kadonneet ihanat pitsiballerinat, jotka tilasin? Tilaus oli muuten täysin onnistunut, mutta baltsut olivat kaikonneet jonnekin. Pisti hieman kiukuttamaan, että tilauksen odotetuin juttu oli jäänyt matkan varrelle. Jotain tälläistä osasin tosin odottaa, kun H&M-nettisivujen kanssa tapellessa tilausta tehdessä oli muutamaan otteeseen mennä hermo.

Yritän nyt unohtaa ne ballerinat, ja jatkaa elämääni :D Aloitetaan esittelyä postipaketin mustasta lampaasta, sinivalkoisesta hameesta. Hameella taisi hintaa olla alunperin nelisen kymppiä, mutta alejen ja alejen ja lisäalejen ansiosta, sille jäi lopulta hintaa enää muutama euro. Hame ei ole ollenkaan minun tyyliseni, mutta ehkäpä se toisi sinivalkoista ilmettä Barcelonan hiekkarannoille. Ja tämä hame on hyvällä asialla.

Conscious Collectionin valkoisen vyötäröltä kiristettävän topin lisäksi tein pari muutakin valkoista ostosta. Mikäli vesisade ei olisi tärvellyt tätä bloggaria uitetun koiran näköiseksi, olisin ehdottomasti kuvannut tuon pitsimekon päälläni. Se on ihan täyttä rakkautta. Mekko on upean mallinen, ja kun vyötärön kiristää kuosiinsa vyöllä, on lopputulos ihana. Paras ostos tästä joukosta, ehdottomasti. Neljän euron valkoinen tunika puolestaan on ilmiselvä valinta legginssien pariksi.

Viikko on jo taas puolessa. Voi kuinka nopeasti nämä päivät kuluvatkaan. Hieman yli viikko ja pääsen hetkeksi lämmittelemään. Matkavakuutukset hoisin tänään kuntoon ja toivoisin niin kovin, että bloggailukin onnistuisi Barcelonasta käsin miniläppärillä. Ehkäpä yritän saada tehtyä pyytämänne Facebook-ryhmän blogille siihen mennessä, jonne ainakin pääsisin päivittelemään lomakuulumisia. No worries, ajastettuja postauksia on toki luvassa kasapäin :)

Panta-arvonnan palkinnot on nyt paketoitu ompelemiini lahjapussukoihin ja suljettu kirjekuoriin. Mutta kenen päätä ei enää pian palele? Se selviää huomenna ♥

Psst. Jäin taas koukkuun tuohon neulomistouhuun. Mulla on vähän sellainen fiilis, että vaikka arpaonni ei nyt suosisikaan sinua, kannattaa pysyä langoilla. Panta Comeback ei jää tähän ;)


Posted in Yleinen by Bella.