Siis mitä liimaa?

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen
Välillä sitä saa nauraa itselleen oikein todella. Roosa kertoi ostaneensa äärimmäisen tehokkaan ja kestävän värittömän kynsilakan, jota minun oli tietenkin heti päästävä testailemaan. Eilen ennen lähtöä Stage-musikaaliin etsin sitten porukoiden kylppäristä tuota maagista lakkaa, ja sellaisen lopulta sieltä bongasinkin. Muistan miettineeni, että onpa todellakin omituisen koostumuksen omaavaa, sellaista tahmaista ja vanuvaa lakkaa. Varmasti siis todellakin tehokasta, kun näin kauan kestää kuivuakin. Eipä siinä mitään, puolen tunnin päästä kynteni näyttivät oikeinkin hyviltä, hieman tosin vielä tahmeilta, mutta lakka oli kuivunut kestävän oloiseksi. ”Noora, miks ihmeessä oot käyttänyt tota vanhaa korvaliimaa?” Siis kröhöm, mitä liimaa. ”No tuota mitä hankittiin niiden keijun korvien kiinnitykseen Halloween-bileitä varten”. Hups.

Voitte vain kuvitella kuinka hankalaa oli saada kuivunutta LIIMAA kynsistä pois :D No mutta, lopulta se oikeakin lakka löytyi..

Sally Hansenin Diamond Strenght- lakka vaikutti jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen huipputuotteelta (juu kyllä vain, paremmalta kuin se korvaliima! :D), ja luulenkin, että kyseistä merkkiä täytyy jatkossakin testailla. Gelinium-kestolakkauksen aikana omat kynteni pääsivät rauhassa ja suojassa kasvamaan terveinä, ja nyt yritänkin varjella omia kynsiäni mahdollisimman tarkasti. Yleensä omat kynteni lohkeilevat heti tietyn pituuden saavutettuaan, ja luulenkin, että kyseinen lakka toimii oivana apuvälineenä tätä taistelua vastaan ;)

Psst. No hei c’mon, mistä mä olisin voinut tietää, että kenenkään kaapista löytyy kynsilakkapullossa liimaa, jota käytetään tekokorvien kiinnitykseen :D


// I found a perfect nail polish for taking care of my nails. Sally Hansen’s Diamond Strenght nailpolish helps strenghten your nails and keeps them healthy. My new favourite! :)


Posted in Yleinen by Bella.