Koirakaveri koirakavereille

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

Välillä on hauska hemmotella kirppislöydöillä myös näitä klaanimme pikkuruisia nelijalkaisia sähikäisiä. Kun eilen löysin Radiokirppikseltä 102 Dalmatialaista-leffasta tutun hahmon pehmoleluna, en miettinyt hetkeäkään sen hankkimista. Kaksi ja puoli kiinanharjakoiraa (Eppu on siis se puolikas, Roope & Eetu ihan kokonaisia ;) antoivat lajitoverilleen niin kyytiä, että meidän sunnuntaistamme ei vauhtia puuttunut. :D

Sunnuntaimme vierähti ohi kovin leppoisasti; Matti paiski töitä maalla koko viikonlopun, ja minä ja Eppu majoittauduimme tapamme mukaan vanhempieni luokse. Britneyn keikan ja uskomattoman Stage-elämyksen jälkeen olikin mukava hengähtää ja viettää aikaa perheen kesken. En voi sanoin kuvailla, kuinka mahtavan esityksen Tykkiläiset pistivät Tamperetalossa pystyyn. Kylmät väreet hiipivät pitkin selkäpiitä laulu ja tanssi toisensa jälkeen, ja kun esityksen lopuksi itse Marco Bjurström hyppäsi lavalle ja yleisö taputti koko porukalle seisten, oli fiilis todellakin katossa! :) 

Isän ja äidin kanssa kävimme laittamassa kesäpaikkaa talvikuntoon ja kuuluipa sunnuntaihin siis se perinteinen kirppiskierroskin. Kahvikupposesta ABC:llä vasta varsin jännä hetki muodostuikin, kun isäni bongasi kahvittelijoiden joukosta Elastisen. Kysymykseksi tosin jäi se, miten bongaaja oli juurikin isäni, joka ei kyseisestä musiikista tiedä höl-kä-sen-pö-läys-tä. :D Äiti olis halunnut nimmarin, ja siinä kohtaa minä liukenin paikalta..

Tapahtumarikas viikonloppu vierähti kyllä niin silmänräpäyksessä ohi, että paluu arkeen ja maanantaihin oli melko karu. Harmikseni lankavarastot olivat lempparilankaliikkeestäni loppuneet, enkä päässytkään vielä hemmottelemaan FB-tykkääjiä lupaukseni mukaan panta-arvonnalla, mutta olkaahan kärsivällisiä! ;) Tällä viikolla luvassa vaaleanpunaisia hetkiä keskiviikkona ja perjantaina luvassa jälleen kerran visiitti Helsinkiin. Huh huh, kiirettä pitää, mutta onpahan paaaaljon päiviteltävää taas blogiinkin luvassa ♥

Kertokaahan te nyt, mitä teille kuuluu? :)

// What a weekend! First an amazing Britney-concert in Helsinki, then a perfect musical at Tamperetalo and then a lazy Sunday with my family. I found a funny little Chinese Crested dog- toy from flea market for our dogs and you should have seen how much fun they had with it!

Matti is coming home today and we have so much to talk about. This week is going to be so much fun also. Some pink moments coming up, a visit to Helsinki once again on Friday and so much more! :) But guys, how are you doing? :)


Posted in Yleinen by Bella.