Kultainen kuume

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

Syksyn yksi näkyvimmistä ja ainakin säihkyvimmistä trendeistä on valloittanut myös minun sydämeni. Kultainen trendi on tämän syksyn muotivirtauksista minun lempparini, ja pikku hiljaa onkin sekä vaatehuoneeseeni että asusteideni joukkoon eksynyt jos jonkinlaisia kultahippuja.

Jo ennen tätä kultakuumetta, olen aina kuitenkin ollut jonkinmoinen harakka ja hieman kultaa löytyi varastoistani jo valmiiksi. Yksi näistä tuotteista on tuo Maybellinen ForeverStrong kynsilakka, joka sävyttää kynnet upean värisiksi. Mikä parasta, lakka on äärimmäisen kestävää ja kullan sävy juuri sellainen mistä pidän. Haalea bling bling sopii niin arkeen kuin juhlaan.

Messumatkalta Lahteen kaulakoruaarteisiini mukaan liittyi norsukoru, jota olettekin asukokonaisuuksissa nähneet jo useamman kerran. Uusin ”kultani” on kuitenkin tuo kullanhohtoinen neule, jonka bongasin jokin aika sitten kirpputorilta. Ruskealla pohjalla kiemurtelevat kullansäikeet tuovat tavanomaiseen neuleeseen ilmettä. Parin euron löydöksi mielestäni oikeinkin ihana ♥

Löytyykö ruudun siltä puolelta kultakuumeilijoita? ;)

ps. Ei saa kiusia Nooraa tuosta juurikasvusta; oon kriisissä enkä tiedä mitä sille tekisin :D

// Gold; the word for this autumn. My favourite trend from this season has turned my wardrobe and jewellery shiny and golden.


Posted in Yleinen by Bella.