…. oli aivan horrible! Jalat muuttuivat nuudeleiksi lippuluukulla jonottaessamme, hissimatkan toiselle tasanteelle asti pidin silmiä kiinni ja siinä kohtaa, kun jo toinen tasanne tuntui olevan liikaa minulle, keräsin jostain tahdonvoimaa (kiitos iskän rohkaiseville tekstareille!) ja päätin nousta huipulle saakka. Ensin oli toki kaiteesta kiinni pitäen napsittava muutama pakollinen jei mulla on kivaa- kuva.
Noora: Seison täällä juurella ja harkitsen vakavasti pakenemista..
Iskä: Ylös vaan reippaasti!
Noora: No tuu ite tänne reippailemaan!
En-ole-ikinä-pelännyt-niin-paljon:
Huipulle mentiin siis ja olihan se nyt aikamoinen kokemus. Löysin kuitenkin turvallisen paikan tuollaisen kivan elvytyslaitteen vieressä, ja siinä sitten odottelin kiltisti mamia, joka säntäili paikasta toiseen innokkaasti kuvaillen. Ei enää ikinä, kiitos. Mua ei ole tehty korkeiden paikkojen koluajaksi, en tosin ymmärrä miksi lentäminen ei vaikuta minuun samalla tavoin. No, täytyy ottaa koneeseen silti varmuuden vuoksi oksennuspussi jos vaikka sain traumoja tämän päiväisestä :D
