Jouluolo

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

Haha, alkuun on varmaankin pahoiteltava tätä postaustahtia. Mää en vaan voi tälle mitään, että vanhempieni MacBook vetää minua jatkuvasti maagisella voimallaan puoleensa, enkä malta pysyä pois koneen äärestä. Pahoittelen siis joulunne häiriköintiä, täällä on vaan eräs bloggaaja niin tulessa, että kinkkukin sulaa tällä näpyttelytahdilla alta aikayksikön ;)

Kertokaahan vähän miten joulunne on sujunut. Minä olen syönyt ja syönyt, sen jälkeen kipaissut vähän jääkaapille ja sitten taas napostellut telkkarin ääressä karamelleja. Ähkyinen olo katosi kuitenkin kuin taikaiskusta, kun lähdimme isän kanssa kiertelemään hautausmaita ja kävimmekin viemässä joulutervehdyksen yhdelle jos toisellekin tutulle. Sieltä olikin sitten taas hyvä palata ruokapöydän ääreen ja postailemaan. Ah, ihana joulu <3

Olen viettänyt joulua täällä vanhempieni luona. Ihanan rauhaisaa on ollut, ei kiirettä mihinkään ja oli ihanaa huomata, että valitsemani paketit menivät kyllä oikeisiin osoitteisiin ainakin lahjansaajien ilmeistä päätellen. Itsekin sain kaikkea tarpeellista ja toivottua, voin esitellä niitä sitten myöhemmin omassa postauksessaan.

 Joulun huippuhetkiin kuului kuitenkin ”nyt otetaan kyllä perhepotretti”-jännitysnäytelmä. Itselaukaisin päälle ja perhe kokoon. Koirien metsästäminen kiinni siinä vaiheessa, kun aikaa kuvan otolle oli 10 sekuntia oli yllätyksellisen haasteellista ja pokassa oli pitelemistä, kun kävimme otettuja otoksia (niitä noin viittäkymmentä :D) läpi. Hauskaa oli ja hei, eikös lopputuloksestakin lopulta tullut ihan ok?! :D

Siinä siis perheeni koolla; isä sylissään Eetu-koira, äiti sylissään Eppu, Roosa sylissään Roope-vaari ja minäkin siellä kuikuilen Roosan takana. <3


Posted in Yleinen by Bella.