Jokin aika sitten lukijani lähetti minulle sähköpostitse postaustoiveen, joka käsitteli suhtautumistani liikuntaan ja siihen, mitä tarvikkeita ja motivaattoreita treenikassistani löytyy. Juttuhan on niin, että peruskoulussa liikunta maistui puulta. En harrastanut mitään liikunnallista, liikkatunnit olivat minulle kuin punainen vaate härälle ja termit hiki, liikunnan ilo ja ryhmäliikuntatunnit aiheuttivat minulle vilunväristyksiä. Inhosin liikkumista. Jotakin tapahtui kuitenkin siinä vaiheessa, kun liikunta ei ollut enää pakkopullaa. Teini-iän ylitettyäni huomasin, että hyvät geenit ja aineenvaihdunta eivät enää riitäkään pitämään kroppaa kuosissa, saati henkistä puolta yllä, joten aloin etsiskellä omaa lajiani.
Aloin pikku hiljaa huomata, että ei se liikkuminen olekaan ollenkaan hullumpi juttu. Kävin vapaaehtoisesti hiihtämässä, aloitin koulukavereiden kera ammattikorkeakoulussa tanssitunnit, hurahdin zumbaan, kävin juoksemassa lenkillä ja hankin uusia treenivaatteita. Silti minun ja liikunnan välillä vallitsee edelleen viharakkaussuhde. Tiedän, että liikunnasta saatava fiilis ja adrenaliiniryöpyt tekevät hyvää, mutta välillä on kausia, jolloin innostusta ei vain ole.
Mutta mitä se Nooran kirkuvan pinkki Niken treenikassi pitääkään sisällään?
Kaikki lähtee kohdallani siitä, että minulla pitää olla motivaattoreita. Matin tavattuani löysin itseni välillä jopa jalkapallokentältä leikkimässä Ronaldoa, Matin maratontreenien ohella huomasin itsekin hölkkäileväni useammin lenkkipoluilla ja halu näyttää niille liikkatuntien supertytsyille peruskoulusta, jotka ilmestyivät tunneille viimeisen päälle viritetyissä varusteissa näyttämään muille, mistä kana pissii, sai minut jopa voitelemaan yläasteaikaiset sukseni ja kiitämään ladulle.
Tällä hetkellä paras motivaattorini on oma personal trainerini Eppu, treenikavareiden kesken Super-Epi.
Eppua ei kiinnosta tippaakaan se, sataako taivaaalta lunta vai vettä, onko pakkasta kymmenen vai kaksikymmentä astetta tai se, väsyttääkö minua. Eppu vie meidät kolme kertaa päivässä lenkille, halusimme tai emme, ja varsinkin aina näin talvisin, kun Matti tekee hurjasti ylitöitä, huomaan usein olevani se, joka E:n kanssa kolme kertaa päivässä kävelyllä kiitää. Ja hyvä niin. Tälläkin viikolla olemme joka päivä tehneet tunnin reippaan iltapäivälenkin. Olisikohan ulos tullut edes lenkkivaatteissa lähdettyä ilman Eppua? I doubt it. En missään nimessä kehota ketään ottamaan koiraa sen vuoksi, että kuvittelee sen nostattavan omaa kuntoaan. Koirasta tulee kantaa vastuunsa.
Kynnystäni liikkua laskee myös se, että liikuntamahdollisuudet ovat minua lähellä. Olen melko kiireinen, illatkin ovat usein täynnä ohjelmaa, enkä pysty sitoutua mihinkään tiettyyn liikuntaharrastukseen, joka tapahtuu juuri tiettynä kellonlyömänä tiettynä päivänä joka viikko. Nörtti-Noora onkin siis hankkinut liikuntamahdollisuuksia kotiin. Tehokkaan hikijumpan teen noin pari kertaa viikossa treenikaverini Mr Wiin kera. Koska tanssi ja musiikki ovat lähellä sydäntäni olen löytänyt suosikkitreenini tanssipelien maailmasta. Tiedän, että ruudun takana nyt kikatellaan ja epäillään onko tästä liikuntatavasta muka oikeasti kunnon ylläpitäjäksi. Kokeilkaapa itse.
Tällä hetkellä lempiurheiluvaatteeni ovat löytyneet joko Adidaksen (oranssi huppari), Puman (kengät), Niken (punainen huppari, mustat verkkarit) ja H&M:n (siniset shortsit) valikoimista. Uusimpana tuttavuutena matkaan on tarttunut myös Nelly Sportsin tuotteita, uusimpana hankintana nuo ihanat Nelly Sportsin mustat housut, jotka löysin alennusmyynneistä!
Urheiluvaatteet saavatkin loistaa siis omalla kohdallani vaikka kaikissa sateenkaaren väreissä!
Tässä alkuvuodesta esiintyneen stressin, jatkuvan kiireen ja flunssailunkin vuoksi päätin nyt näin talviloman kunniaksi kunnostautua. Mieli tarvitsi virkistystä enkä tähän hätään keksinyt avuksi muuta kuin liikunnan. Kun liikkuu, mieli virkistyy, kroppa kiittää ja elämänlaatu paranee ainakin hitusen. Olen siis syönyt nyt viikon verran hyvin terveellisesti, keskittynyt säännöllisiin ruoka-aikoihin, ulkoillut, venytellyt ja ennen kaikkea hyötyliikkunut. Kuinka vähällä sitä voikaan itsestään pitää huolta. Aineenvaihdunta on tehostunut (ai mikä turvotus?!), stressinäppylät ovat kadonneet iholtani, koko viikko on selvitty ilman päänsärkyä ja johonkin on jopa kilo kadonnut talvivarastoja. Näillä mennään eikä meinata! :)
