Lukijan toive: Sukellus käsilaukun uumeniin

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

Kyllä vain, vihdosta viimein minäkin kuvailin teille käsilaukkuni sisällön erään herttaisen lukijani pyynnöstä. Olen tosin niin tylsä käsilaukun käyttäjä, että mietin jopa hetken kehtaanko sisältöä edes paljastaa; matkassani kulkevat nimittäin vain välttämättömimmät.

Joka aamu töihin mukanani lähtee tämä musta ja simppeli tilaihme. Gina Tricotin nettisivuilta tehty 15 euron alelöytö on palvellut minua niin hyvin, että harvoin yhtä näppärän kokoisia ja näköisiä laukkuja tulee vastaan. Musta väri sopii asuun kuin asuun, ja bloggarille tärkein ominaisuuskin tässä laukussa täyttyy; järkkäri mahtuu helposti mukaan.. ;)

Aloitetaan vaikkapa tärkeimmistä. Viime joulukuussa tehdyltä Pariisin matkalta hankin vuoden 2012 kalenterin Louvren taidemuseosta, ja tuo erinomaisen kokoinen kalenteri matkaa mukana päivästä toiseen. Välillä kaiken kiireen keskellä tuntuu siltä, että kyseinen kalenteri on liikaakin käytössä, mutta tätä kalenteria on virkistävä vilkuilla sen sisältämien ihanien kuvien vuoksi. Pikku varpunen on tuttu jo Lintukoti-postauksesta, ja tuo valkoinen ihanuus toimiikin paremmin kuin hyvin avaimenperänä. Unohtaa ei saa myöskään näyttöpäätteellä työtä tekevän ykköstyövälinettä; silmälaseja (Tommy Hilfiger). Ilman näitä on koneen ääressä istuminen välillä melko tuskallista touhua :)

Löysin pitkän etsinnän jälkeen vihdoin juuri sopivan kokoisen lompakon Nelly.comilta, kun tuo Mangon ihana punainen lompakko löytyi sieltä viime vuoden lopulla. Lompakkoon mahtuu kortit, kolikot, ja ne tsiljoonat kuitit, sekä tarvittaessa vaikkapa passi ja muutakin tärkeää. Nyt kevätauringon alkaessa paistella ovat laukkuuni pesiytyneet myös Ray-Banini, joiden hankkimista en ole kyllä katunut hetkeäkään. Kunnon aurinkolaseihin panostaminen onkin tärkeää auringonsäteiden ollessa terävimmillään! ;)

Nämä kuvattuani alkoikin sitten laukkuni pikkutaskujen purkaminen. Kröhöm, tiedän, että useammalta bloggaajalta löytyy laukusta myös hurjan paljon kosmetiikkaa, mutta..

..minä pärjään päivän näillä. Maybellinen läpikuultava huulivoide arkikäyttöön ja, kun elämään tarvitaankin ripaus bling-blingiä, löytyy laukustani Diorin High Shine- huulipuna.

Pyrin pitämään käsilaukun melko siistissä kunnossa ja vältän keräämästä sinne mitään turhaa. iPhone kulkee toki aina matkassa mukana, kuten myös paketti purkkaa ja bussikortti, unohtamatta päänsärkylääkettä ja löytyypä laukusta useimmiten tosiaan se järkkärikin.

Sama setti juttuja taitaa löytyä myös monen teidän käsilaukustanne? :)

// Translation: My reader hoped that I would make a post about my bag and what is inside of it. Well, here it is! Quite boring, isn’t it? Glasses and sunglasses, wallet, iPhone, calendar and a few lipsticks and that’s about it! Works for me! ;)


Posted in Yleinen by Bella.