IT WAS SUCH A HAPPY BIRTHDAY

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

Ensimmäinen päiväni 25-vuotiaana oli äärimmäisen onnellinen monestakin syystä, mutta tässä yksi niistä..


// I had a really happy 25th birthday. Want to know why? ;)

Olin niin otettu, kun Matti ja vanhempani olivat selvästikin olleet korvat höröllään kesän aikana, kun kerta toisensa jälkeen olen ärsyyntynyt siitä, kuinka vaikeaa välillä onkaan suurehkoa Canonin järjestelmäkameraa kannella mukana ilman, että kamera saa kolhuja tai joutuu muulla tavoin hieman huonosti kohdelluksi.

Niinpä riemulla ei ollut rajoja, kun syntymäpäiväaamunani paketista paljastui tämä; Olympuksen PEN Mini E-PM1-mikrojärjestelmäkamera!

Pikaisesti ehdin tätä ihanuutta jo eilen illalla testailla, ja pakko myöntää, että olen aika vakuuttunut jo nyt. Minulle on äärimmäisen tärkeää, että blogini kuvat ovat laadukkaita ja monipuolisia, ja uskonkin, että tämän isoveljeään kovasti pienemmän kameran avulla, myös blogini lukijat tulevat tavalla tai toisella tähän lahjaan tykästymään! Tämänkokoinen kamera kun on niin helppo napata mukaan minne tahansa. Kuinka ihanaa, että Olympuksen pikkuriikkinen järkkäri mahtuu nyt myös pienimpiin käsilaukkuihini!

Me likes minijärkkärit, entäpä te?


// I got this camera of my dreams from my parents and boyfriend as a birthday gift and already I’m in love with it! So easy to take with you wherever you go, the pictures look great! What more could you ask from a camera!


Posted in Yleinen by Bella.