A PIECE OF SUNDAY

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

Viikonloppuna, tarkemmin sanottuna eilen, oli Pakkahuone ja Klubi pullollaan mitä upeampia designtuotteita ja ennen kaikkea paikalle kerääntynyttä väkeä! Kerron Design Torista vielä omassa postauksessaa tarkemmin, joten olkoon tämän postauksen kiintopisteenä eilisen pakkaspäivän asu, josta löytyykin tuttuja elementtejä jo syksyn aikana nähdyistä asukuvista.

 

Tummatkin talviasut kaipaavat mielestäni hieman väriä ylleen, kuten lauantaina julkaistusta pinkin vivahtein väritetystä asusta saatoittekin jo huomata, ja tällä kertaa asun keskipisteeksi pääsivät maailman pehmeimmästä materiaalista valmistetut Tallinnan tuliaislegginssini. Terranovan leggareiden kaveriksi pääsi tämänhetkinen Gina Tricotin lempineuleeni, jossa olen lähes asunut nyt parin viikon ajan. Harmittaa kovasti, että en tätä kymmenen euron aleneuletta kotiuttanut myös luonnonvalkoisessa sävyssä. Malli on aivan täydellinen sekä pituudeltaan että muodoltaan legginssien kanssa pidettäväksi ja materiaali pehmeää. Samainen neulehan oli esille myös itsenäisyyspäivän asukuvissa. Saa siis vinkata jos joku on vielä jossain samaista neuletta Tampereen Ginoissa bongannut. Arkistojen kätköistä (toisin sanoen, siivosin huivi- ja asustekaappini..) löytyi käyttöön myös omatekemäni harmaa kauluri, jonka ohjeen olenkin jo lähes pari vuotta sitten postaillut bloginkin puolelle.

    THE LADY LEGGINGS   

 

laukku / bag LOUIS VUITTON

takki / jacket H&M

saappaat / boots H&M

neule / sweater GINA TRICOT

legginssit / leggings TERRANOVA

kauluri / collar OMATEKEMÄ / DIY

 

 

Kaksi viikkoa vielä. Jaksaa jaksaa ja nyt tarkkana niiden tonttujen kanssa.

Mainiota maanantaita murut.

 

// Yesterday, I visited Design Market here in Tampere wearing my favourite leggings from Terranova. I bought those colorful pants a while ago from Tallinn and I still love those beautiful colors. They are the perfect match with my new favourite sweater from Gina Tricot and I also got the chance to wear my diy-collar with the greyish combination. What do you think of my Sundaylook?




Posted in Yleinen by Bella.