KYLLÄ SISKO SISKON TUNTEE

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

Koska kehuin aamulla julkaistussa postauksessa sisareni poikaystävän maasta taivaisiin, on nyt aika todeta näin julkisesti, että on minua siunattu kyllä aikasmoisella pikkusiskollakin. Rakas Roosani oli käärinyt pakettiin nimittäin jotakin niiiiin herkullista, että isosisko on onnesta sykkyrällä vieläkin.

Yksi ihanimmista joululahjoista oli ehdottomasti pikkusiskoni lahja minulle. Roosa tietää kuinka paljon olenkaan nyt ihastunut Guessin laukkuihin (käsivarrella ei muita laukkuja hetkeen ole nähtykään!) ja hän on selvästi ollut myös tarkkaavainen, sillä pieni ja näppärä crossbodylaukku laukkukokoelmistani onkin jo pitkään puuttunut!  

Tämä suloinen Guessin Chesca Mini Crossbody on isomman Chescani pikkusisko. Guessin talven 2012 mallistoon kuuluva camel-sävyinen laukku kuuluu siis myös Chesca-sarjaan, jonka herkät mutta näyttävät yksityiskohdat ihastuttavat minua kovasti. Ihana laukku, tykkään niin paljon ja salaisissa unelmissani toivoinkin itse asiassa laukkua lahjaksi. 

Toivoin laukkua itse asiassa niin kovasti, että käärin itsekin yhden sellaisen pakettiin. Kenellekäs muulle kuin pikkusiskolleni..

Tyylimme eroavat Roosan kanssa melko paljon, ja sen sijaan, että olisin hankkinut Roosalle kovin konservatiivisen, yksivärisen ja pelkistetyn klassikkolaukun, löysin hänen tyyliinsä täydellisesti istuvan laukun Desigualilta. Olen Roosan myötä tutustunut tähän kyseiseen värikkääseen merkkiin nyt melko paljon, ja kuinka upeita tuotteita merkin valikoimista löytyykään! 

Valmistujaislahjaksi ostin Roosalle Desigualin kevättakin ja nyt takissakin näkynyttä ruusubrodeerausta löytyy myös tästä laukusta. Denimistä valmistettu laukku on saanut inspiraationsa Cirque du Soleil-sirkuksesta ja löytää toivottavasti tiensä useisiin Roosankin ihaniin lookeihin.

Samalla aaltopituuksilla siis matkattiin siskosen kanssa. Hih, kyllä sisko siskon tuntee.

// What to get for a sister as a Christmas gift? A bag obviously! I got my little sister a gorgeous bag from Desigual and for me, she bought the most amazing bag from Guess. She’s the best.


Posted in Yleinen by Bella.