LITTLE GREY RIDING HOOD

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

Onhan se nyt vielä helmikuussa aika tuskaista alkaa odottaa maalis-huhtikuun aurinkoisia päiviä, jolloin upouuden harmaan viitan alle ei tarvitsisi edes yrittää änkeä nahkatakkia ja neuletta – eihän kellään tuollaiseen odotteluun riitä malttia. Niinpä halusinkin ulkoiluttaa tuota Sheinsidelta saamaani viittatakkia jo tänään. Ja kyllä, alle sulloin niin neuleen kuin nahkatakinkin, eikä ollut yhtään kylmä. Liikkuminen oli tosin hieman vaikeaa. Parhaimmillaan takki tulee varmasti olemaan lämpöisen neuleen kaverina sitten, kun ilmasto sen vihdoin sallii.

 
Rohkenin nyt siis viimein tämän blogiyhteistyömahdollisuuden kautta hankkimaan vaatekaappiini jotakin, jota olen pitkään sinne halunnut, mutta jonka monikäyttöisyyteen en ole vielä oikein luottanut. Viittatakkeja olen ihastellut jo muutaman kuukauden ajan, ja löytäessäni Sheinsiden valikoimista takin, joka täytti pienimmätkin unelmani viittatakista, menetin sydämeni lopullisesti ja jäin innolla odottamaan millainen takki olisi käytännössä. Ja rakkauttahan se oli – niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin.

Nimihirviöstään huolimatta, tämä Grey-Hoodie-Two-PU-Buckle-Woolen-Cape-Coat tulee pelastamaan vielä monen monta keväistä asukriisiä ja tarjoaa hyvän vaihtoehdon esimerkiksi nahkatakille, erikseen käytettynä siis tässä tapauksessa.

 

        THE LITTLE GREY RIDING HOOD     

 

viittatakki/ cape coat SHEINSIDE (blogin kautta saatu)

nahkatakki/ leather jacket VERO MODA

huivi/ scarf BY MALENE BIRGER

farkut/ jeans GINA TRICOT

laukku/ bag GUESS

saappaat/ boots H&M

// Thanks to Sheinside, one of my dreams came true this week when the mailman brought me this gorgeous grey cape coat from Sheinside. It is also going to be an important part of my spring outfits and I just can’t wait to combine it with warm sweaters and chic jeans. I love the hoodie and especially the color of the cape and I have a feeling that we are going to spend a lot of time together in the near future. Thank you Sheinside, you made this Finnish girl very very happy!


Posted in Yleinen by Bella.