DIY: NOORAN NEULEPANNAT

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

Pian se iskee teihinkin; neulomisvimma! Olen saanut niin paljon kyselyitä, toiveita, pyyntöjä ja pari melko napakkaa käskyäkin toteuttaa päivitetty neulepantaohje blogini puolelle, että tässä se nyt vihdoin on. En ole käsityöalan ammattilainen, päinvastoin täysin itse oppinut ja ohjeeni itse kehitellyt, joten kovin vakavasti ei termistöjä tarvitse ottaa; minä vain teen, kun mieli tekee ja laskelmieni mukaan viimeisen kolmen vuoden aikana olen neulonut teille arvottavaksi jo yli 100 pantaa. Hui, se on paljon se. 

Olen saanut paljon kyselyitä myös siitä josko voisin tehdä pantoja myytäväksi asti, mutta valitettavasti aika on rajallista ja sen vuoksi en valitettavasti arvontoja lukuunottamatta ehdi kaikille pantaa näperrellä. Alla on nyt kuitenkin melko simppelit ohjeet, joiden avulla ihan varmasti jokainen teistä saa tehtyä pannan korviansa lämmittämään. Mikäli sormi menee kuitenkin suuhun kuvia katsellessa, kannattaa suunnata tykkäilemään blogini Facebook-ryhmästä, jossa alkutalven ajan arvotaan neulepanta joka sunnuntai.

Mutta nyt, puikot kilisemään!

HETI ALKUUN PARI VINKKIÄ:

♥ Valitse langaksi melko paksu lanka; mitä paksumpi lanka, sen isommat puikot, sen nopeammin työ valmistuu. Tämä siis vinkiksi teille (meille), jotka kyllästyvät tekeleeseensä alta aika yksikön ja ne 28 kaulahuivin alkuakin ovat edelleen tekemättä.

♥ Itse suosin pantoja kutoessa sukkapuikkoja. Pitkät puikot ovat hankalat kuljettaa esim. mukana ja pannan tekeminen sukkapuikoilla on näppärää. Mikäli pelkäät silmukoiden karkailevan, voit laittaa nökäreet sinitarraa puikkojen toisiin päihin.

♥ Mikäli varastoistasi ei löydy kivoja koristeita pantaan, valitse langaksi valmiiksi koristeltu lanka; saatavilla on muun muassa lankoja paljettikoristein, pörrölankaa.. Muistathan, että langan vyötteestä näet suositeltavan puikkokoon!

MALLIPANTA

sukkapuikot: 7
lanka: NOVITA Teddy

 
Luo puikolle 18 silmukkaa. Mallipanta on neulottu joustinneuleella, eli neulo aina 2 silmukkaa oikeaa neuletta, ja 2 nurjaa. Joustinneuleen ansiosta panta joustaa paremmin ja pysyy päässä napakammin. Jatka neulomista kunnes pitkän kappaleen (1.) pituus on sopiva (eli toisin sanoen mittaa päänympärys). Päättele työ.

Keskikappale (2.) neulotaan luomalla aluksi puikolle 8 silmukkaa (silmukoiden määrä määrittää sen kuinka leveä keskikappaleesta tulee). Neulo oikealla puolella oikeita silmukoita, ja toisella puolella nurjaa. Keskikappaleelle sopiva korkeus on noin 7-8 cm. Päättele työ ja langat.

Nyt kaikki pantaan tarvittavat osaset ovat valmiit.

Seuraavaksi yhdistät pitkän kappaleen (1.) päät niin, että kappaleesta tulee rinkulan muotoinen. Itse käytän ompelemiseen sopivan väristä rullalankaa ja neulaa. Näin saat taattua kestävän lopputuloksen. Muista jälleen päättely.

Keskikappale (2.) ommellaan saumakohdan päälle (eli sen sauman, jonka juuri teit ompelemalla pitkän kappaleen päät yhteen). Neulaa ja lankaa käyttämällä ompelet nyt keskikappaleen päät yhteen niin, että tämä pikkurinkula muodostaa kauniin keskikappaleen isomman rinkulan ympärille. Ja jälleen ne päättelyt!

 Mahdolliset koristelut on hyvä tehdä vasta kappaleiden yhteenompelemisen jälkeen.

Nyt neulepantasi on valmis lämmittämään korviasi talven viimoja vastaan. Onnistuiko?

Mikäli mieleesi heräsi kysymyksiä pannan tekoon liittyen vastailen niihin toki mielelläni. Yritä, erehdy ja onnistu; itse tekeminen on välillä todella turhauttavaa, mutta työn valmiiksi saaminen tuntuu aina yhtä mukavalta. 

Neulepannasta on hyvä aloittaa. ;)

// Here’s a simple tutorial to how to make your own headband! It’s very easy to do and the outcome looks very sweet. Try it, I know you can do it!


Posted in Yleinen by Bella.