THE BEST RED

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

Myönnetään. Tammikuun Livboxin mukanaan tuoma Lasting Finish by Kate Moss- huulipuna on unohtunut kosmetiikkahyllyni perimmäiseen nurkkaan. Sieltä se on kuitenkin viime aikoina meikatessani mulkoillut minua niin vihaisin katsein, että olen lopulta ottanut härkää sarvista, ja harjoitellut tämän huumavaan punan käyttöä, ihan kotioloissa nyt tosin. Näin kirkuvan punainen huulipuna häiritsee minua jos sipaisen sitä huulilleni – kuvittelen, että punaa on jatkuvasti hampaissani tai että se kuluu sitä mukaa pois mitä sitä lisäilen.

Tällä hetkellä totuus on myös se, että tämä kalkkilaivan kapteeni kaipaa hieman väriä kasvoilleen ennen näin voimakkaan punan käyttämistä. Ominaisuuksiltaan tuo hehkuva puna on kuitenkin niin ihana, että aion hankkia samaisen punan hieman miedommassa sävyssä mitä pikimmiten. Kate Mossin Rimmelille luoma huulipuna nimittäin tekee sen minkä lupaa, se kosteuttaa ja hoitaa huulia, ja soveltuu siis hyvin myös meille, joiden huulet ovat kokeneet kovia talvipakkasten vuoksi.

Muiskis.

(.. is it just me or tuleeko noista kuvista kenellekään muille Twilight-fiiliksiä?! Moon kyllä kalpea.)

// I have found a new favourite lipstick. It softens the dry lips and the colors of the selection are amazing. Rimmel’s Lasting Finish by Kate Moss stays well on your lips and if you are looking for a bright red lipstick, shade number 06 might be the one.


Posted in Yleinen by Bella.