THIS IS HOW IT WAS, MILAN

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

Kuukausi on jälleen vaihtunut, ja mielestäni viimeistään nyt, on oikeus ja kohtuus alkaa odottaa ihan sitä virallista kesääkin. Me kävimme nauttimassa Italiassa jo hitusen ennakkokesää, kun saapumispäivänämme lämpötila kipusi oikein mukaviin lukemiin. Nyt ollaan kuitenkin jo kotiuduttu ja ajattelin lyhykäisesti kertoa ajatuksiani siitä, millainen Milano oli.
 

(♥) Milanossa pääsi äärimmäisen hyvin liikkumaan kävellen paikasta toiseen; kävellen upeiden vanhojen rakennusten, puistoalueiden, pikkukojujen ja muiden näkemisen arvoisten pikkujuttujen bongailukin oli helpompaa. Tämä kappale asfalttitaidetta löytyi heti hotellimme kupeesta. Maa oli piirretty täyteen sydämiä ja nimetty asian mukaisesti ”Love Squareksi”.

(♥) Kyllä, söin toki paikan päällä paikallisiakin herkkuja, mutta ensimmäisen hankintani tein Milanossa McDonalds’sta. Kun nälkä yllätti ensimmäisenä päivänä niin, että oli pakko saada jotakin syötävää välittömästi, oli Mäkkäri lähin paikka. Niinpä tuo skootteroiva lammas kököttääkin nyt työpöydälläni matkamuistona. Ja tiedättekös mitä, samaisessa Mäkkärissä opin, että Italiassa koirat pääsevät myös jonottamaan sisälle take away-ruokaa, aikamoista.

(♥) Shoppailumahdollisuuksia Milano on toki pullollaan. Meidän hotellimme sijaitsi hieman edullisimpien liikkeiden läheisyydessä Corso Buenos Airesilla, mutta varsinkin Duomon ympäristö oli pullollaan liikkeitä, joissa lompakon olisi pitänyt olla hieman omaani paksumpi.

(♥) Ilma ei ollut kuin morsian, mutta emme antaneet sen haitata. Sateenvarjo kourassa kuljeskelimme nähtävyydeltä toiselle ja historiasta kiinnostunut Matti toimi matkaoppaanani. Duomo oli kuitenkin ehdottomasti lempparikohteeni, ja minun mielestäni ne kiinnostavimmat nähtävyydet Milanossa ehtii näinkin lyhyessä ajassa vallan hyvin koluta.

(♥) Milano oli ihania pikkukahviloita pullollaan, ja sateen lomassa piipahdimmekin useammassa aina välillä nauttimassa herkuista ja maisemista. Parhaan teekupposeni join rankkasateessa vanhan linnoituksen kupeessa.

(♥) Hyväksi liikkumismuodoksi jo Barcelonassa havaittu Hop On Hop Off-turistibussi palveli meitä äärimmäisen hyvin myös Milanossa. Sateinen sääkään ei haitannut bussin kyydissä ja nauhalta kuunneltu opastus piti hyvin mielenkiinnon yllä. 25 euroa maksaneella lipulla pääsimme paikasta toiseen näppärästi ja mikä parasta, pysäkkikin oli aivan hotellimme vieressä.

(♥) Niin se jäätelö. Olihan se nyt parasta mitä olen koskaan syönyt.


// Here’s some snapshots of our trip to Milan. ♥


Posted in Yleinen by Bella.