DAY AT THE MUSEUM

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

DSC02061 DSC02053 DSC02066

Huoh, jalat ovat muusia mutta mieli korkealla! Päivä on vasta puolessa, mutta aamupäivä on ollut jo niin vauhdikas, että pieni hengähdystauko hotellilla oli nyt paikallaan. Tänään suuntasimme nimittäin kävellen hotellilta jälleen kohti Central Parkia ja sen kupeessa sijaitsevaa jokaisen leffafanin unelmakohdetta- Museum of Natural Historya.

Sekä hotellimme että museorakennus sijaitsevat 8th Avenuella, joten karttaakaan ei tälle reissulle tarvittu. Jo muutamassa päivässä tuon New Yorkin ruutukaavan on sisäistänyt melko hyvin ja navigointi on paikasta toiseen melko yksinkertaista, varsinkin jalkaisin. Niinpä päätimmekin säästää taksimaksuissa ja kävellä tuon välimatkan, joka taittuikin nopeasti jälleen maailman menoa ihmetellessä.

DSC02068DSC02052DSC02071 DSC02073

Olin ennalta hieman ehtinyt jo pelätä tätä museovisiittiä. Matti rakastaa historiaa ja museoita ja tässäkin museossa historian havinaa ja mielenkiintoista nähtävää on peräti viiden kerroksen verran! Olin melko varma, että emme selviä tuolta ikinä pois, mutta nopealla tahdilla katsottuna museon kolusi kauttaaltaan hieman yli parissa tunnissa. Jonot olivat tosin jo heti museon auetessa kymmeneltä melkoiset, joten kannattaa olla ajoissa paikalla, mikäli haluaa välttää jonottelun.

DSC02074DSC02055DSC02080DSC02084

Night at the Museum-leffasta tuttuja juttuja ja hahmoja oli museon syövereistä hauska bongailla ja leffahahmot taisivat olla myös niitä museon kuvatuimpia esitteillä olevia kohteita. Museossa ei nähtävä lopu kesken ja monesti hämmästelimmekin sitä kuinka upeasti varsinkin eri eläimet olivat museossa esillä. Pääsymaksu oli siis hintansa arvoinen (22 dollaria) ja paikka ehdottomasti näkemisen arvoinen, olit sitten Night at the Museum-fani tai et.

DSC02089DSC02076

Tälle päivälle osuikin sitten melkoisen ärsyttävä sadepäivä, joten museolta emme enää viitsineet kävellä hotellille vaan nappasimme taksikyydin, jonka avulla säästyimmekin täydelliseltä kastumiselta. Sade on ropissut hotellin ikkunaan jo jonkin aikaa ja suunnittelimmekin pitävän tässä nyt pienen lepotauon ennen illan ohjelmaa.

Tänään ilveskissanainen ei suuntaakaan Hakametsään vaan Madison Square Gardenille.

DSC02062DSC02100

NEULE/ SWEATER MICHAEL KORS   PIPO/ BEANIE GINA TRICOT  FARKUT/ JEANS GINA TRICOT  LAUKKU/ BAG H&M  KENGÄT/ SHOES SPIRIT STORE  HUIVI/ SCARF BY MALENE BIRGER

Psst. Kuvissa uusi ihana alelöytöni Macy’siltä, Michael Korsin neule, jolle hintaa jäi kolmisenkymmentä euroa. Melkoista!! <3

// One of the must-see-movie-places here in New York is definitely the Museum of Natural History. The building is HUGE and there’s so much to see for everybody. I liked the place a lot and Matti who is so interested in history loved it. It was also fun trying to find the familiar characters among the museum from the movie the Night at the Museum. Next stop, Madison Square Garden.


Posted in lifestyle and tagged , by NOORA.