KILISEE KILISEE..

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle, ruoka

Syksy on saapunut. Sen varmin merkki on se, että meillä kilisee. Sohvannurkka on vallattu ja jokasyksyinen neulomisinto nosti yhtäkkiä ja yllättäen päätään. Onhan Epun nyt uusi talvitakki saatava, ja varmistaakseni sen, että en kyllästy tähän minulle poikkeuksellisen työlääseen neuletyöhön, valitsin langan, joka vaihtaa jatkuvasti väriä. Kilisevien puikkojen ansiosta voin heittää aivoni narikkaan ja kerros kerrokselta innostua neulomisesta jälleen yhä enemmän ja enemmän.

Periaatteessa olisi siis jälleen aika myös startata C&C:n neulepantasyksy ja -arvonnat, mutta olen hieman kahden vaiheilla, josko neulepantojen nyt vain antaisi jo jäädä historiaan. Keksittäisiinkö jotain ihan uutta?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Neulomisen ohessa vietin tänään myös hetken keittiössä, sillä innostuin leipomaan hurmaavan herkullisia kauraleipäsiä. Nämä leipäset syntyivät supernopeasti, uuni vain lämpiämään 250 asteeseen ja kulhoon 2 ½ dl kaurahiutaleita ja 2 ½ dl vehnäjauhoja, 2 ½ tl leivinjauhetta, 1 rkl sokeria ja 1 tl suolaa. Joukkoon heitetään vielä mukaan 50 g sulanutta margariinia ja 2 ½ dl appelsiinimehua. Kyllä vain, mehua!! Appelsiinin maku puski valmiista leipäsistä niin herkullisesti läpi, että tätä reseptiä haluan suositella kaikille herkkusuille. Taikinasta jaetaan leivinpaperille n. 6-8 leipästä, joita paistetaan uunissa n. 10 minuuttia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sunnuntai jatkukoon siis puikkoja kilistellen. Täällä sohvannurkassa on meneillään myös melkoisia sisustussuunnitelmia, sillä ihastelin tänään Kodin 1:ssä näitä verhoja, joille sydämeni pamppailee nyt extralujaa.  Syksy ei ole syksy ilman sisustuspörriäisten hyökkäystä!

Pssst. … tamperelaisille typyille vinkiksi, että tätä arvontaa et halua missata, mikäli kasvosi kaipaavat hemmottelevaa kasvohoitoa ihanan Marin hoivissa. <3

IN ENGLISH : Hi guys! I’m having a cozy and comfortable Sunday evening by baking and knitting! Yeah, I’m turning into my grandma, I guess! :D I just looove knitting especially during autumn, and this time I decided to make a wintercoat for our dog Eppu. It’s so much fun to knit such a colorful coat! I hope you are all having a great Sunday. See you again tomorrow!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA10643968_769762379747304_1045058041_n


Posted in lifestyle, ruoka and tagged , , by CURIOUSNOORA.