LA-SU

CURIOUSER & CURIOUSER | kauneus

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sunnuntaiaamut ovat melkein yhtä ihania kuin lauantaiaamut. Lauantaiaamuna koko viikonloppu on vielä edessä, sunnuntaiaamua sen sijaan haluaisi jatkaa ja jatkaa ja jatkaa, ettei viikonloppu vain vierähtäisi liian nopeasti ohi. Vielä yksi kuppi kahvia, vielä vähän aikaa Matin kainalossa.

Eilen hipsuttelin ihanassa leoparditakissani pitkälle puoleen päivään, testasin kampausta, jonka tekemisen kuvittelin olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa ja hämmennyin Bad Neighbours-leffaa katsellessani, kun tajusin Zac Efronin kasvaneen aikuiseksi. Kröhöm, ei ollenkaan hassummaksi aikuiseksi, I must say. Tänään aion nauttia leppoisesta sunnuntaista ja mukavasta oleilusta. Tuon Lindexin aleista löytyneen neuletakin sisuksiin piiloutuminen on muuten oikein oiva keino vältellä velvollisuuksia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lauantaikampaus sen sijaan syntyi varsin vaivattomasti. Hieman suolasuihketta hiuksiin, poimittu letti keskelle päätä. Helppoa hetkessä, tälle kampaukselle voisi olla toistekin käyttöä, varsinkin silloin, kun huono hiuspäivä pääsee taas yllättämään. Mutta sunnuntaisin saavat hiuksetkin olla onneksi vähän sekaisin.

IN ENGLISH : Happy Sunday girls and boys! My Saturday-hairdo is a great way to save a bad-hair-day. It’s easy to do and it looks quite girly and cute. What do you think?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

| C&C BLOGLOVINISSA | | C&C BLOGILISTALLA | | C&C FACEBOOKISSA |


Posted in kauneus and tagged , , , by NOORA.