NOORAN & MATIN KIHLAJAISET

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Pidimme meidännäköiset kihlajaiset. Hyvin vaatimattomat ja pienet juhlat, jonne kokoontui lähipiirin rakkaita nostamaan kanssamme maljan. Emme googletelleet sen enempää faktoja siitä kuinka kihlajaisia pitäisi juhlia, vaan järjestimme juhlat parin päivän varoitusajalla juuri sellaisiksi kuin itse halusimme.

Alun perin suunnittelimme viettävämme kihlajaisia vasta myöhemmin kesällä, mutta lopulta ajatus kaatui malttamattomuuteemme. Kun kerta sormukset pujotettiin sormiin 15.6.15 oli juuri silloin myös aihetta juhlaan. Osasyynä oli myös lähipiiri, joka oli niin innoissaan, että porukka halusi päästä juhlimaan heti!

Päätin mennä tarjottavien suhteen siitä missä aita on matalin. Ja samaa periaatetta sovelsin tarjoiluun! Jotta sain kattauksesta yhtenäisen näköisen hankin kertakäyttöastioita ja helposti esille aseteltavia naposteltavia. Pahvibokseihin (S-Market) laitoin muun muassa vaahtokarkkeja, suolatikkuja ja poppareita ja jäljellejääneet boksit annoin vieraiden mukaan evääksi. ;) Kakku löytyi onneksi valmiina ja helposti Leivon Leipomosta ja vaikka kuinka olisinkin halunnut väkertää kakun itse, tulin siihen lopputulokseen, että kakun tekeminen maksaa miltei yhtä paljon ja vie järjettömästi enemmän aikaa kuin kakun ostaminen valmiina. Suolaista tarjottavaa tarjosimme vieraille iltapalana, kun Matti grillaili meille parvekkeella iltapalaksi grillimakkarat.

Alkumaljat kilisteltiin yhdessä vieraiden kanssa ja olin enemmän kuin onnellinen siitä, että kaapista löytyi yksi blogikamppiksen myötä saatu pullo Tosti Astiatuo kesäinen juhlajuoma sopi kihlajaismaljoihin paremmin kuin hyvin! Olin säästellyt tuota pulloa spesiaalia tilaisuutta varten ja tämä jos mikä oli hyvä syy korkata pullo.

Emme varsinaisesti kutsuneet ketään juhliimme, vaan lähinnä infosimme vanhemmillemme, sisaruksille, mummulleni ja lähipiirille, että kihlakakkua olisi nyt tarjolla. Tunnelma oli kovin lämminhenkinen ja onnellinen. Ei sen suurempaa hössötystä, vain ihanaa illanviettoa rakkaiden kanssa.

Olen kommenteistanne ymmärtänyt, että teitä kiinnostaa mahdollisesti jatkossakin hääaiheiset (kääk!) postaukset. Kihlalahjoista ajattelin vielä yhden postauksen tehdä, mutta josko sitten nämä bailut olisi saatu pakettiin. Seuraavia odotellessa.. ;) Löydät kuitenkin tarinan kihlapäivämme takaa täältä ja jos haluat kurkata millaiset sormukset valitsimme, löydät postauksen rinkuloistamme täältä.

Sitä ennen olisi kuitenkin mielenkiintoista kuulla kuinka te olette juhlineet kihlajaisianne?



enkku2

Pics from our engagement-party. That must have been one of my happiest days ever.


Posted in lifestyle and tagged , by NOORA.