KUINKA SYYSMÖKÖ KAMPATAAN?

Onko muualla ollut liikenteessä jatkuvaa väsymystä ja pahantuulisuutta?

Tätä viikkoa on joutunut oikein rämpimään päivä päivältä eteenpäin. Olen ollut joka ilta menossa ja kotiin on lopulta raahautunut väsähtänyt tyyppi, joka on ollut valmis piiloutumaan peiton alle jo iltayhdeksältä.

Väsymyksestä on seurannut aivan turhanpäiväistä ärsyyntymistä, sillä sisäinen pirteä-pirkkoni ei oikein ymmärrä sitä, että yhtäkkiä vaan haukotuttaa koko ajan ja energiaa pitää oikein kaivamalla kaivaa jostakin esiin.

Inhoan-tätä-jatkuvaa-pimeyttä.

Harkitsen jo vakavasti jonkin kirkasvalolampun hankkimista. Muumit ovat kyllä niin fiksuja, kun ovat päättäneet koisia talven yli.

TAKKI / JACKET BIKBOK  NEULE / SWEATER VERO MODA  KENGÄT / SHOES TUU-LI DESIGN (*blogin kautta saatu) FARKUT / JEANS LIU JO  HUIVI / SCARF GINA TRICOT  LAUKKU / BAG GUESS LUXE

Harvinaista herkkua tähän vuodenaikaan ovat myös valoisat asukuvat. Watamin sushilounas keskustassa piristi mieltä ja ihana, kultainen Mattini tarjoutui napsimaan myös asukuvat väsyneestä deitistään. Olen hylly hyllyltä käynyt vaatehuonettani läpi pikkuhiljaa ja toisinaan sieltä löytyy unohduksiin jääneitä ylläreitä; kuten tuo turkoosi neule vuosien takaa. Vähän lyhkäinen ja kutiseva, mutta erinomainen väriläiskä marraskuun harmaaseen asuun.

Nyt minulla on suunnitelma. Iltalenkki, sauna, kuppi teetä ja sänkyyn yhdeksältä. Kunnon yöunet ja uudella voimalla kohti viikonloppua. Tällä reseptillä aion kampata syysmököttelyn.


enkku2

Hi guys! How are you doing? I have been so tired and I’m waiting for the weekend already. Today, my boyfriend took me out for a lunch and even helped me to take these proper outfitpics for my blog. It’s unbelievable how dark it is in Finland in November. You must see it to believe it.


Posted in and tagged by NOORA.