HALUAN SUKSET

”Haluan sukset.”

Kas siinä lause, jota en koskaan uskonut ääneen sanovani. Liikunnanopettajanikin lentäisi varmasti pyllylleen tämän lauseen minun suustani kuullessaan. Ala- ja yläasteella nimittäin suurin piirtein itkin katkeria kyyneliä aamuisin, kun lukujärjestyksessä oli luvassa hiihtoa. INHOSIN sitä lajia. Sukset lipsuivat ja hiki valui, kun yritin pysyä muiden perässä. Yläasteelta päästyäni taisin jopa vannoa, että minähän en muuten ikinä enää hiihdä.

Muutama vuosi sitten innostuin kuitenkin lähtemään äidin kanssa pienelle hiihtopyrähdykselle. Kun sain rauhassa hiihdellä omaan tahtiin, huomasin jopa nauttivani tuosta lajista, joka tekee hyvää koko kropalle. Ja mielelle. Allani olivat edelleen nuo samaiset ysiluokan sukset, kun fiilis korkealla pistelimme mamin kanssa menemään.

Nyt muutaman viimeisen vuoden ajan, olen siis käynyt hiihtelemässä säiden salliessa ja eilen tuossa upeassa lumimaisemassa seikkaillessani päätin, että tänä vuonna voisin investoida uusiin suksiin. Hiihtolatu on kutakuinkin kotimme vieressä, joten tämän lajin harrastaminen ei vaatisi tältä sohvaperunalta edes suuria ponnisteluja. Jos joku teistä harrastaa hiihtoa ja tietää siitä millaiset sukset minun kannattaisi hankkia, jättäkää ihmeessä viestiä kommenttiboksiin!

Kävittekö te eilen ulkoilemassa? Maisema oli henkeäsalpaavan upea ja nautin tästä lisääntyneestä valoisuudesta kovasti. Loskaisen talven sijaan, toivon koko sydämestäni tälläisiä maisemia jatkossakin.

Se ois maanantai taas. Toivotan kaikille pirteitä aamuja ja jouluisia fiilistelyhetkiä- viimeinen marraskuun viikko alkaa än-yy-tee-nyt!

TAKKI / JACKET BIKBOK   HUIVI / SCARF GINA TRICOT  FARKUT / JEANS LIU JO  SAAPPAAT / BOOTS PALMROTH ORIGINAL (*saatu) KANGASKASSI / BAG PENGUIN BOOKS (STOCKMANN)

enkku2

Walking in the Winter Wonderland! Look at these views! It has been snowing for a few days now and the nature is looking absolutely stunning. Yesterday I decided, that I need new skiis. Yes. I hated skiing when I was a kid, but now, it’s time to stay fit and healthy during the dark and loooong wintertime. I wish you all a happy new week!


Posted in and tagged by NOORA.