KUN NOORAA VÄHÄN ITKETTI

Siinä minä pillitän. Äitiltä ja iskältä saatu joululahjapyjama päälläni keittiönpöydän ääressä. Pillittää on tosin hieman väärä verbivalinta, taisin nimittäin lähinnä vollottaa ääneen.

Vietimme jouluaaton omien perheittemme luona ja vaihdoimme lahjat vasta myöhään jouluaattoiltana, kun Matti palasi takaisin kotiin. Olin jo saanut ne Poola Katarynan korvikset ja uuden kirjan, joten en todellakaan osannut odottaa enempää lahjoja. Mutta tuolla miekkosellapas oli ässä hihassa ja yhtäkkiä hän kiikutti tyttöystävänsä eteen Cottonin lahjakassin!

Mä en tiedä mitä tapahtui, mutta mä aloin itkeä. Ja Matti kaivoi kännykän esiin ja otti valokuvan! Se oli niin riemuissaan, että sai minut kerrankin yllätettyä (..yleensä olen aika hyvä arvaamaan lahjani etukäteen..), että päätti ilmeisesti kuvata tilanteesta todistusaineistoa. Ensin hän tosin ojensi minulle kohteliaasti nenäliinan.

Jälkikäteen tilanne on lähinnä huvittanut- kuka nyt itkee käsilaukun takia!? Ehkäpä olin joulun vuoksi jo muutenkin vähän herkissä fiiliksissä, ja kaikki se lahjan eteen nähty vaiva ja ajattelevaisuus vaan iskivät niin lämpimästi sydämeeni. Matti oli tarkkaan miettinyt minkä laukun valitsee, mikä väri sopisi tyyliini, konsultoinut Cottonin myyjää asian tiimoilta ja ja.. Voi kulta minkä teit. Laukku oli just eikä melkein täydellisesti valittu.

Kyseessä on siis Michael Korsin Jet Set Travel; laukku, josta olen pitkään haaveillut, mutta jota en ole raaskinut itselleni ostaa ja väitän, että käytännöllisyytensä ansiosta siitä tulee nopeasti käytetyin laukkuni. Näihin koviin pakkasiin en ole laukkuani uskaltanut viedä, mutta odottakaas vaan, kun kelit lämpenevät. Muita laukkuja asukuvissa tuskin tullaan näkemään..

enkku2

Oh dear Matti, I love you so much. This amazing gift waited for me at home while we spent Christmas Eve together.


Posted in and tagged , by NOORA.