TIEDÄTTEHÄN SEN FRENDIEN MONICAN LUKITUN KAAPIN..

.. jonne edes Chandler ei saa kurkata?

Tuo kaappihan kätkee sisuksiinsa tavaroita, sikin sokin olevan kaaoksen, jota siivousintoilija Monica häpeää.

Minä olen meidän taloudessa se, joka naputtaa leivänmuruista ja asettelee sohvatyynyt kymmenen kertaa päivässä paikoilleen, mutta voi kuinka minua hävettääkään jos joku astelee työhuoneeseeni ennen kuin olen ehtinyt laittaa paikat kuntoon.

Minulla on käytössäni kokonainen työhuone, jonne olen raahannut jo peräti kaksi pöytääkin, toisen maalaamista ja piirtelyä varten ja toisen tietokonetta varten. Kaaos on siis levittäytynyt jo peräti kahdelle pöydälle.

Minulla on vain yksi ongelma. Vaikka kuinka haluaisin maalailla siistin ja järjestetyn pöydän ääressä, siitä ei yksinkertaisesti tule mitään. Tuijotan vain tyhjää paperia ja odottelen inspiraatiota. Kun paikat ovat sen sijaan vähän rempallaan, sivellin suorastaan lentää paperilla.

Tähän sekasortoon ei siis ole tulossa muutosta. Jokaisella Monicalla saa olla oma pieni häpeäpilkkunsa.

Tai siis Guntherilla. Tein netissä testin, josta pääsi testaamaan mikä Frendien hahmoista vastauksiesi perusteella olet. Jep, olen Gunther. Tämä pääsi nyt kyllä hieman yllättämään.

Ketä Frendien hahmoa sinä muistutat?

enkku2

Do you know the episode from Friends where Monica is terrified Chandler finding out what is behind that locked closet? I like when things are organized at home, but look at this mess at my office. Oh dear. Let’s not tell anyone.


Posted in and tagged , by NOORA.