LAHJAMESTARI-MATTI & MUITA YSTÄVÄLLISIÄ AJATUKSIA

Sattuneesta syystä sunnuntai kului vähän unisissa meiningeissä, joten skippasimme Matin kanssa suosiolla ystävänpäiväjuhlinnat, ja vietimme päivän kotona huilaillen. Matti oli tosin hankkinut minulle niin ihanan ystävänpäivälahjan, että sen parissa ystävällinen päivä kului vikkelästi. Mikään ei voita sitä fiilistä, kun keittää itselleen lenkin jälkeen kupin kuumaa kahvia, ottaa mukavan asennon sohvannurkasta ja avaa upouuden kirjan.

Matti oli siis saanut metsästettyä minulle jostakin tuon hurmaavan Rifle Paper Co:n Anna Bondin kuvittaman kirjasarjan, josta haaveilin jo jokin aika sitten blogissanikin. Tuo neljän klassikon kokoelma oli todella toivottu lisä kirjahyllyyni, sillä häpeäkseni on myönnettävä, että en ole elämäni aikana vielä ehtinyt lukea näistä kirjoista mitään! A Little Princess on jo kuitenkin etenemässä hyvässä vauhdissa yöpöydälläni, ja sen jälkeen on aika tarttua tuohon tiiliskiveen, jota Pikkunaisiksikin kutsutaan. Kirjojen kannet ovat niin kauniita, että ne tekisi mieli ripotella ympäri asuntoa sisustuselementeiksi.

Näin ajattelevaisen lahjan jälkeen ehkä jopa hieman nauratti, että itse käärin pakettiin Viivi & Wagner Lemmenlomalla-pokkarin sekä sydänkuvioiset Happy Socksit. Vaikkakin mies tuntui olevan niihinkin oikein tyytyväinen..

Ihmisen parasta ystävää Eppua sen sijaan hemmoteltiin extraherkkupaloin ja rapsutuksin. Auringonpaisteiset lenkit taisivat olla sekä meidän ihmisten että koiramme viikonlopun kohokohtia, Epulle täytyi tosin tallata polkuja, jotta tyyppi suostui tuolla lumihangessa kipittämään.

Vaikka ystävänpäivä on kalenteriin merkattukin vain yhden päivän kohdalle, muistetaanhan, että ystävänpäivä voi olla vaikka joka päivä. Enemmän ne yllätykset ja huomionosoitukset milteipä lämmittävät mieltä silloin, kun ne ajoittuvat vaikkapa täysin tavalliseen masentavaan maanantaipäivään.

Oliko teillä ystävällinen sunnuntai?

enkku2

Did you have a friendly Valentine’s Day?


Posted in and tagged , , by NOORA.