DIY: ”MARMORIPÖYTÄ”

Muistatteko kuinka jokin aika sitten kerroin löytäneeni täy-del-li-sen marmorikuvioidun sohvapöydän olohuoneeseemme ja odotin jo innolla koska pääsemme kiikuttamaan vanhan pöytämme kaatopaikalle?

Perjantaina opin, että tietyille asioille on annettava toisinaan uusi mahdollisuus. Esimerkiksi juurikin sohvapöydille. Löydettyäni Bauhausin valikoimasta itsekiinnittyviä tarrakalvoja eli kontaktimuoveja, syttyi pääni yläpuolella se kuuluisa idealamppu. Koska pöytä oli joka tapauksessa kunnostuksen tarpeessa, kannoin kotiin muutaman erilaisen D-C-Fix-kontaktimuovin ja ryhdyin hommiin.

Näin isoa tarrapintaa levitettäessä kannattaa apuun valjastaa tuunauskaveri. Koska marmorikuvioinen kontaktimuovi oli leveydeltään hitusen pöytäämme kapeampi, päätimme liimata sen keskelle pöytää; näin tarrapinta asettui kauniisti pöydän keskustaan ja mustat puureunat näyttivät lopulta todella kauniilta yksityiskohdilta. Ikävät ilmakuplat välttääksemme, kävin tarrapinnan läpi ikkunankuivauslastalla, joka soveltui hommaan erinomaisesti. Taustapaperia ei missään nimessä kannata irrottaa kerralla, vaan sitä mukaa, kun tarraa painetaan kohta kohdalta pintaan kiinni. Maltti on valttia.

Alunperin ajattelimme selviävämme pöydän kanssa tämän ratkaisun avulla nyt ainakin kesän yli ennen kuin se ihan oikeasti täytyisi laittaa kiertoon, mutta lopputuloksesta tulikin niin upea, että pöydästä muodostui lopulta olohuoneemme katseenvangitsija ja ehkäpä jopa hienoin huonekalu. Innostuksissani en tajunnut edes ottaa ennen-tilanteesta kuvaa, mutta samainen musta pöytähän näkyi esimerkiksi näissä kuvissa. Pieni varoituksen sana kuitenkin vielä ennen kuin suuntaat Bauhausiin kontaktimuoviostoksille: tähän hommaan jää koukkuun! Mulla on vielä muutama rulla jäljellä, mitäs seuraavaksi päällystetään..

Ja niin, haaveissa oli tosiaan 250 euron pöytä, nyt homma hoitui noin kolmella eurolla, kun kuuden euron rullasta jäi vielä paljon jäljelle. Lompakko kiittää.

Melkoinen muutos vai mitä? ♥_♥

enkku2-1-1

Isn’t it the prettiest table ever! My diy-project turned out to be a success and my old livingroom table looks like brand new now. Me loves it!


Posted in and tagged , by NOORA.