REPULLINEN FLUNSSAPÖPÖJÄ

Nyt se tuli. Se flunssa nimittäin.

Sairastan talven aikana yleensä vähintään yhden flunssan ja olinkin jo aivan ihmeissäni, kun syksy ja talvi sujahtivat ohi ilman pienintäkään nuhanpoikasta. Mutta tittidii! Täällä se nyt on. Pää on jumissa, kurkku on karrella ja nenä vuotaa, onneksi on ihanan pirtsakka keltainen reppu, joka piristää flunssaisintakin päivää.


REPPU / BACKPACK  ZARA TRF


Kuten eilen ehdin jo hehkuttaakin, keltaisesta on kevään aikana tullut suosikkivärini. Taisin kaivata pitkän talven jälkeen niin paljon aurinkoa, että nyt auringonkeltainen sävy on löytänyt tiensä myös vaatekaappiini. Keltainen on kuitenkin sellainen kausiväri, joka saattaa allekirjoittanutta alkaa tympäisemään viimeistään syksypimeillä. Siksipä olenkin tehnyt todella maltillisia hankintoja. Eilen asukuvissa nähty Keltasirkku-paita ja tämä parinkympin reppu (*ei mainoslinkki) eivät kaada budjettia, vaikka niihin jossakin vaiheessa kyllästyisikin. Tällä hetkellä ajatuskin siitä, että muka kyllästyisin näin ihanaan laukkuun tuntuu kuitenkin mahdottomalta.

Tähän väliin on vielä annettava pienet aplodit tuolle Zaran verkkokaupalle. Tilaukseni lensi Madridista Saksan kautta Suomeen vuorokaudessa. KYLLÄ. Tilausta seuraavana päivänä sain kännykkääni DHL:ltä viestin, jossa kyseltiin, mikä toimitusaika olisi minulle paras. Tilaukseni oli vielä samana iltana luonani. Käsittämätöntä.

Mutta nyt kipin kapin töihin, kuumetta ei ole, joten yritän tsempata läpi päivän. Elättelen salaa mielessäni toiveita siitä, että osa flunssailusta johtuukin allergioista. Kesäflunssat tuntuvat olevan melko sitkeää lajia, joten sellaista en nyt kovin mielelläni itselleni nappaisi. Hyvää vointia kaikkien alkavaan viikkoon! <3

enkku2-1-1

Hello yellow! This backpack is made of sunshine and happy thoughts.


Posted in and tagged by NOORA.