MAANANTAIKIKKURAT

curiousnoora

Maanantaiaamuna ei monestikaan ehdi seisomaan peilin edessä kiharrin kädessään, joten testattua on tullut yhdet jos toisetkin erilaiset kiharrusmenetelmät. Jotta elämä helpottuisi muillakin kihartajilla, päätin esitellä nyt näppärän keinon tehdä kauniit lainemaiset kiharat, ilman lämpöä & ihanan nopeasti.

Nämä samaiset vaahtomuovipatukat ovat kestäneet käytössäni jo vuosia, ja kahta eri kiharruspatukkakokoa yhdistelemällä, olen vihdoin löytänyt tavan tehdä kiharoista juuri ”sopivat”. Ei liian säkkärät, eivätkä sellaiset, jotka suorenevat ensimmäisessä tuulenpuuskassa.

Viimeaikaisissa kuvissa näkemänne kiharat on tehty juurikin tällä samaisella tekniikalla. Hiustenpesun jälkeen annan hiusten kuivua miltei täysin kuiviksi ennen kuin jaan hiukset neljään eri osioon. Taakse kiinnitän kaksi isompaa vaahtomuovipuikkoa ja eteen kaksi pienempää. Yöunetkaan eivät näistä pehmeistä kiharruspatukoista juurikaan kärsi, takaraivolle niitä ei tosin kannata kiinnittää.

curiosunoora

Kun vaahtomuovipatukat availee pois hiuksista, voi niiden vauhdikkuus aluksi säikäyttää. Lopputulos saattaa vaikuttaa kiharammalta kuin mitä se oikeasti on. Kiharat tuleekin availla kevyesti sormilla haroen kauniin ja loivan lopputuloksen saavuttamiseksi. Monesti ennen kiharoiden haromista sormilla, suihkutan kuhunkin kiharaan Herbinan Gloss-hiuslakkaa. Pitkissä hiuksissa nämä kiharat loivenevat hieman päivän mittaan ja useimmiten lopputulos on parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä. Itse käytän seuraavana päivänä kiharoiden elvyttämiseen Biozellin Texturizing Spraytä tai Batisten kuivashampoota. Nykyisin Biozellin rakennesuihke on tosin käytössä minulla muutenkin päivittäin- sillä saa ihanasti volyymia myös tyveen!

Näillä eväillä säkkäränväkkärää maanantaita kaikille- jaa kommenttiboksissa sinun vinkkisi parhaiden kikkuroiden väkertämiseen!

enkku2-1-1-1

Happy Monday honeys! Here’s my simple ”tutorial” on how to make cute and girly curls. These curls save your bad-hair-day, I promise you that!


Posted in and tagged , , by NOORA.