KUN REISSUNAINEN PALASI KOTIIN

Matti tokaisi eilen minut asemalta haettuaan, että ”kylläpäs kotiin palasi hyväntuulinen pirkko”. Hän oli aivan oikeassa. Eilen oli ihana iltapäivä. Vaikka kyseessä olikin ”työmatka”, se sisälsi kaikkea sitä, mitä unelmapäivältäni odotan- hyvän ystävän, livemusiikkia, mallistojen ihastelua, upeita bloggaajakavereita, hyvää ruokaa, pienen shoppailukierroksen ja junamatkan, jota varten hankin Rautatieaseman kirjapuodista luettavaa. Tove Janssonin Kesäkirja oli täydellinen klassikkokaveri taittamaan matkaa Helsingistä Tampereelle.

Asemalla junaa odotellessani päädyin myös vastailemaan ex tempore-meiningillä asiakastyytyväisyyskyselyyn ja charmantit haastattelijat antoivat haastattelusta palkaksi levyn Fazerin sinistä. Kotimatka taittuikin siis varsin mukavissa merkeissä Toven ja suklaalevyn kera. Kun juna saapui asemalle, vastassa oli Matin lisäksi niin kaunis auringonlasku, että Matti sai lopulta houkuteltua minut kameran eteen. Olo ei pitkän päivän jälkeen ollut enää ollenkaan kuvauksellinen siinä suklaata suunpielistä pyyhkiessäni, mutta tulipahan ikuistettua talteen hyvän Helsinki-päivän reissuasu. Ja miekkosen suusta kuulee niin harvoin lauseen ”otetaanko asukuvia?”, että tilaisuus oli kerta kaikkiaan pakko käyttää hyväkseni.

Ja ehkä auringonlasku kätkee väsymyksen merkit alleen..?

TAKKI / JACKET ZARA  PUSERO / SHIRT OBJECT  FARKUT / JEANS SEPPÄLÄ  KENGÄT / SHOES MINNA PARIKKA  REPPU / BAG ZARA AURINKOLASIT / SUNGLASSES RAY-BAN

Nämä aurinkoiset kuvat lämmittävät edes hieman vesisateen ropistessa tällä hetkellä ikkunaan. Olen palellut koko päivän ja tuuli pörrötti päivän aikana päähäni melkoisen harakanpesän. Tänään ei siis toisin sanoen asukuvailtu. Nyt hyppään fillarin selkään ja otan iltatreenistä kopin.

Ihanaa iltaa!

enkku2-1-1-1

It was easy to smile and look happy after a fun day in Helsinki yesterday.


Posted in and tagged by NOORA.