SIR PANDA & SULOINEN SUNNUNTAIARVONTA

Arvonta toteutettu yhteistyössä Tuutilulla.fi-verkkokaupan kanssa.

P9045294 P9045335 P9045306

Suuri ja pehmoinen Sir Panda muutti meille tällä viikolla. Hän löysi heti paikkansa eteiskäytävän valkoisen lipaston päältä ja pyyhittyään takamuksellaan pölyt vielä toistaiseksi korkkaamattoman Harry Potterin päältä, Panda istahti alas ja alkoi katsella maisemia. Koti tuntui heti omalta ja näin omistajan näkökulmastakin katsottuna, Sir Panda on lemmikkinä osoittautunut äärimmäisen helppohoitoiseksi ja hiljaiseksi otukseksi. Sitäkin karismaattisempi hän kuitenkin. Moni ohikulkija on jo pysähtynyt sitä katselemaan ja taputtelemaan päälaelle. Hän on hurmaava.

Tuutilulla oli löytänyt bittiviidakosta postaukseni, jossa kerroin ostaneeni äidilleni suloisen nimipäivälahjan juurikin tästä samaisesta nettiputiikista. Kun Tuutilulla tiedusteli josko haluaisin pienen yhteistyön voimin järjestää teille sunnuntai-illan iloksi arvonnan, nappasin kiinni mahdollisuudesta välittömästi. Sir Pandan kanssa arvomme teidän kesken nyt ihanan yllätyksen.

P9045328 P9045317 P9045334 P9045292

Kun rakkaat poikani kotiutuivat maaseudulta, heitä odotti kotona hauska yllätys. Ripustin saamani Sir Pandan yläpuolelle kirjainbannerin, jonka teksti toivotti pojat lämpimästi tervetulleeksi takaisin kotiin. Musta kirjainbanneri kootaan siis kirjain kirjaimelta itse, ja teksti on täysin päätettävissäsi mukana tulleiden kirjainten sallimissa rajoissa. Bannerin voi purkaa ja koota kerta toisensa jälkeen ja sen avulla saat juhliin kuin juhliin sopivan tekstin seinällesi. Banneri on niin tyylikäs ja hauskannäköinen, että itse aion jättää sen paikoilleen. Tekstiksi vaihdan jonkin hieman yleispätevämmän lausahduksen sitten, kun pojat ovat taas kotiutuneet kaupunkiin.

Mutta nyt siihen ylläriarvontaan..


Yksi teistä voittaa itselleen Tuutilullalta A Little Lovely Companyn-kirjainbannerin. Voittaja saa itse valita, haluaako hän palkinnoksi mustan vai pastellisen bannerin ja väritoiveen voi mainita jo kommentissaankin. Arvontaan osallistutaan kommentoimalla tätä postausta torstaihin (8.9.) mennessä.

EDIT: // Osallistumisaika on päättynyt ja voittajaan on oltu sähköpostitse yhteydessä. Suuren suuri kiitos ja terkut Sir Pandalta kaikille arvontaan osallistuneille! <3


P9045327

Hip Hip Hooray, huudahtaa Sir Panda ja toivottaa kaikille tasapuolisesti arpaonnea! Kehystin Pandan yläpuolelle kultaisiin kehyksiin yhden saamistani selfiekorteista. Siinä muuten yksi mielettömän hauska lahjaidea vaikkapa ystävän tupareihin tai synttäripakettiin.

Panda löysi luotamme siis hyvän kodin. Nyt täytyy vielä tehdä Epulle selväksi, että Sir Panda ei ole Epin uusi leikkikaveri. Ja nimikin sille täytyy keksiä.. Olisiko Sirpa hyvä? Ikään kuin lyhenne SirPandasta.. ;)

enkku2-1-1-1

I have a new lovely friend. Sir Panda moved here a few days ago and he found its place right away. The cutest creature ever is a gift from Tuutilulla, the place where you find the most perfect gifts for everybody.

*Sir Panda, A Little Lovely Company-kirjainbanneri sekä selfiekortit saatu.


Posted in and tagged , by NOORA.