MIRVAN OPISSA

PB020031PB020066 PB020050PB020041

Kävimme Nelliinan kanssa ulkoiluttamassa syksyn lempparikenkiämme Hotel Tammerin järjestämässä tapahtumassa täällä Tampereella keskiviikkona. Tuo hurmaava ja legendaarinen hotelli on yksi Tampereen maamerkeistä ja omasta mielestäni se on myös yksi kauneimmista kotikaupunkini rakennuksista. Häpeäkseni myönnän, että en ole kuitenkaan koskaan aikaisemmin käynyt Tammerissa sisällä. Ensimmäinen hotellivisiitti on siis nyt vihdoin takana, mutta se ei taatusti jäänyt viimeiseksi. Hotelli on niin kaunis, että vielä joskus haluan palata sinne kuvailemaan, ja ehkä jopa yöpymään yhdessä upeista hotellihuoneista.

Sen lisäksi, että pääsimme testailemaan hotellin keittiön loihtimaa suussa sulavaa maistelumenua, saimme samalla oppitunnin ravintolaetiketistä alan ammattilaiselta, tapakouluttaja Mirva Saukkolalta. Etikettiasiat nousevat aina silloin tällöin omallakin kohdallani esiin, joten syömisen ohella oli äärimmäisen hauska oppia samalla myös ihan uutta ja saada vastauksia mieltä painaneisiin asioihin.

PB020103 PB020069 PB020053 PB020134

Mirvalta opin muun muassa, että…

Annoskuvan ottaminen on ihan ok. Älä kuitenkaan häiritse kuvan ottamisella muuta seuruetta tai tee sitä jatkuvasti. Tykkäysmäärien tuijottelu on myös hieman epäkohteliasta. Eletään hetkessä, eikös joo!

Vislailu tai sormien napsuttelu eivät ole oikea tapa pyytää tarjoilijalta laskua. Monesti vain katsekontakti riittää.

Japanissa tipin jättäminen voidaan kokea loukkaavaksi.

Ja sitten se tärkein- vältä hävikkiä noutopöydässä ruokaillessa. Tätä ohjenuoraa noudatan jo itse, mutta vielä muistutuksena; ei ole mitään järkeä kauhoa lautasta äärimmilleen ja jättää ruokaa lautaselle, kun mahalaukkuun ei mahdukaan kaikki. Mieluummin täytät lautasen vain puolilleen, ja haet sitten myöhemmin lisää.

+Maistelumenusta opin sen sijaan, että savumuikkuleivos voi olla jotain niin taivaallisen hyvää, että se saa sinut jopa hetkeksi unohtamaan, että kyseessä ei ole vielä jälkiruoka.

PB020081 PB020048

Tammerissahan herkkupöytä on katettuna muun muassa itsenäisyyspäivänä sekä jouluna, joten jos haluat skipata ruuanlaittoshown kotikeittiössä, kannattaa suunnaksi ottaa tuo historiaa henkivä ihana rakennus. Älä stressaa suotta myöskään liiaksi asuvalinnastasi, mutta kuten Mirvakin sanoi, siisti asu virittää sinut juhlaan ja kunnioitat pukeutumisellasi myös muita. Ja hei, ihanaahan se vaan on silloin tällöin pynttäytyä parhaimpiinsa!

*Kenkäkuvat: Satu, Kaverikuva: Katja


Posted in and tagged , , by NOORA.