AVASIN OVEN JOULUUN

PB030316 PB030325 PB030323 PB030336

Avasin torstaina oven jouluun. IKEA oli järjestänyt medialle täy-del-li-sen illan, jonka avulla varmasti jokainen paikalla ollut pääsi herättelemään sisuksissaan uinunutta jouluihmistä. Meillä kausivalot on jo ripustettu ikkunaan, olen vaihtanut punavalkoraidalliset tyynynpäälliset sohvatyynyihin ja syönyt jo ensimmäiset joulutortutkin. Sen lisäksi Spotifysta on kaivettu esiin joululaululistat. Nyt nähtyäni IKEAn joulu-uutuudet, olen sataprosenttisen varma siitä, että joulu tulee näyttämään tänä vuonna erityisen upealta.

Miltäkö joulu sitten tänä vuonna näyttää? Ainakin se pitää sisällään tunnelmallista mustaa, valopilkkuja, tyylikkyyttä. Joulupukki matkaan jo käy.

PB030335 PB030362 PB030385 PB030338

Mikä parasta, nämä kauniit jouluaarteet ovat jo saatavillamme IKEAn myymälöissä. Tunnelmallisen joulufiilistelyn voi siis aloittaa vaikka heti ja mikä onkaan sen mukavampi tapa piristää tätä pimeää vuodenaikaa kuin kauniiden valojen ripustaminen  ikkunaan ja vaikkapa tunnelmallisen sunnuntaipäivällisen kattaukseen panostaminen erilaisilla yksityiskohdilla.

Helsingistä kotiuduttuani hain kaupasta glögiä ja pakasteeseen hieman piparitaikinaa. Josko sunnuntaita viettäisi tänään vaikka pipareita paistellen. Taidankin ottaa varaslähdön jouluun.

PB030384 PB030369 PB030387


Posted in and tagged , by NOORA.