RAKKAUSTARINA MAITORAHKAPURKISSA

Bella-blogit, kaupallinen kampanja


PB120913 PB120943 PB120976 PB120883

*Yhteistyössä Bellablogit & Ehrmann.

Eletään vuotta 2009. Olen tavannut elämäni miehen ja muuttolaatikko kerrallaan hän on kantanut tavaroitaan luokseni. Ja omia suosikkiherkkujaan jääkaappiini. Samalla, kun kylpyhuoneeseen on ilmestynyt toinen hammasharja, on jääkaappiin nimittäin hankittu valtava keko Ehrmannin maitorahkoja, ja pian opinkin, että tuo samainen rehti ja rasvaton maitorahka löytyy kerta toisensa jälkeen myös kauppalistaltamme. ”Sitä ei voi olla ikinä liikaa”, mies toteaa ja lusikoi suuhunsa maitorahkaa niin aamupalana, välipalana kuin iltapalanakin. Vaikka kuinka yritän ehdottaa, että surauttaisimme maitorahkasta vaikkapa smoothiet, mies on sinnikkäästi sitä mieltä, että maitorahka ei lisukkeita tarvitse. ”Maustamatta parasta.”

Eletään vuotta 2016. Sama mies täyttää edelleen maitorahkoilla jääkaappiamme ja seitsemän vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna maitorahkojen määrä on vähintään tuplaantunut. Nyt syömme niitä molemmat ja jääkaapissa on poikkeuksetta aina muutakin kuin valo, niitä samaisia tutulla punavalkosinisellä logolla varustettuja maitorahkoja.


PB121036 PB120886 PB120869

Ehrmannin maitorahkoilla on rehti paikka rakkaustarinassamme ja siksi tämä yhteistyö onkin niin kovin lähellä sydäntäni. Paljon vain luontaista proteiinia sisältävät, maustamattomat maitorahkat ovat olleet tärkeä osa jo vuosien ajan Matin kuntoiluharrastusta. Itse olen ihastunut niiden helppouteen ja keveyteen. Matti oli jo silloin tarinamme alkuaikoina oikeassa, puhdas maku ei välttämättä kaipaa seurakseen mitään ylimääräistä. Vaikka maitorahka toimii erinomaisesti myös osana smoothieta tai jälkiruokaa, sen luonnollinen maku ja kermainen pehmeys tulevat esille parhaiten sellaisenaan syötynä. Maitorahkojen raaka-aineet on valikoitu erittäin tarkasti parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi; esimerkiksi maito on peräisin Allgäusta, perhetiloilta. Maito maistuu kullakin alueella erilaiselta, ja juuri Allgäun maito on todettu oikeaksi Ehrmannin maitorahkojen pääraaka-aineeksi. Vatsaystävälliset ja säilöntäaineettomat Ehrmann-maitorahkat löytyvät muuten kauppojen hyllyiltä nyt kaiken kukkuraksi myös laktoosittomina versioina.

PB120994PB121065 PB120968 PB120958

Maustamaton maitorahkapurkki kulkee monesti mukanani eväänä töihin aivan sellaisenaankin, mutta toisinaan ripottelen maitorahkani joukkoon kukkurallisen tuoreita marjoja. Maitorahka ja marjat muodostavat yhdistelmänä suussasulavan mutta kevyen herkun, jonka voi popsia hyvillä mielin iltapalana kitusiinsa treeninkin jälkeen. Marjoilla kuorrutettu maitorahka on myös erinomainen jälkiruoka. Niin hyvää, että voisin vaikka jodlailla tuotteiden synnyinseutujen kunniaksi. Tällä kertaa pidimme herkkuhetken Ruovedellä sijaitsevan avolähteen ääressä roadtripimme varrella, ja vaikka maisemat eivät ihan Alppeihin verrattavissa olleetkaan, Ehrmannin maitorahka maistui erinomaiselta puhtaan luonnonmaiseman ääressä. Maitorahkapurkki on juuri sopivankokoinen eväs ja se pitää nälän loitolla pitkään.

Ehrmann on siis jatkossakin tuttu vieras jääkaapissamme. Huippulaatua, luonnonläheisiä arvoja ja pitkiä perinteitä. Kaikkea tätä maitorahkapurkissa. Unohtamatta tietenkään sitä lusikallista rakkautta.

PB121004PB121090


Posted in and tagged , , by NOORA.