ARJEN ROMANTIIKKAA

IMG_3068

Rakastan pienten yllätysten ”järjestämistä”. Lahjojen antaminen on toki aina kivaa, mutta silloin, kun toinen ei osaa lainkaan odottaa yllätystä, lahjominen on aivan parasta!

Viikonlopustamme on tulossa surullinen, kun on jälleen aika jättää lopullisia hyvästejä, joten ajattelin, että pieni lukuhetki uuden kirjan parissa veisi Matinkin ajatukset hetkeksi tulevasta muualle. Löysin jokin aika sitten muutamalla eurolla Hercule Poirotin seikkailuja alennuslaarista, ja päätin ostaa kirjan säilöön odottamaan sellaista hetkeä, kun Matti kaipaisi vähän extratsemppiä tai -piristystä. Olemme molemmat kovia Agatha Christie-faneja (katsokaa tämä, jos ette vielä ole katsoneet!!), mutta tätä pokkaria meiltä ei vielä kummaltakaan löytynyt. Vaarallista taloa on kehuttu jopa yhdeksi parhaista Hercule Poirot’n salapoliisiseikkailuista, joten päättelin, että tämä kirja olisi taatusti nappivalinta myös Matille.

IMG_3071 IMG_3072 IMG_3073

Piilotin kirjan eilen Matin tyynyliinan sisuksiin odottamaan. Ajattelin, että tyyppi huomaa kirjan heti (kuka nyt ei tuntisi paksua pokkaria ohuen tyynyliinan välistä?), mutta Matti ehti loikoilla tyynyllään pitkän tovin, ennen kuin alkoi ihmetellä mitään. Siinä oli naurussa pitelemistä, kun Matti toivotteli hyvät yöt, pöyhi tyynyään, laittoi valot pois ja kävi nukkumaan. Lopulta yllätys kuitenkin löytyi, kikatimme molemmat hetken kippurassa ja Matti alkoi ahmia heti jännittävää dekkaria kitusiinsa.

IMG_3069

All in all, hyvinhän se lopulta meni! :D Arjen romantiikkaa parhaimmillaan.

Muistakaa välillä helliä toista pienillä ylläreillä — piilottakaa vaikka sydämenmuotoinen tikkari aamukahvimukiin. <3


Posted in and tagged , by NOORA.