MELKEIN KYMMENEN VUODEN PROFIILIKUVAT

ccnoora – Kopio

Bongasin Irenen blogista niin hauskan Mamma rimpuilee-blogin starttaaman kuvahaasteen, että halusin välittömästi napata siitä kopin ja koluta läpi kuva-arkistojani. Ihan täyden kympin Facebookilainen en vielä ole, sillä liityin palveluun vasta vuonna 2008, mutta melkoinen määrä profiilikuvia albumiin on jo ehtinyt kertyä!

Roosa innostui valokuvaamisesta juurikin samoihin aikoihin, kun itse liityin Facebookiin ja alkuaikojen kuvat onkin miltei kaikki otettu Roosan toimesta. Ensimmäiseen kuvaan ei tuon leveämpää virnettä olisikaan mahtunut ja kun Eppu asteli kuvioihin vuonna 2009, profiilikuvaksi oli tietysti saatava kaverikuva meistä. Itse ehdin vaihtaa myös tässä välissä talviturkkini väriä. Tämänhetkinen profiilikuvani onkin sitten Matin ottama niin kuin myös kaikkien aikojen lempparikuvani vuodelta 2013. Tuohon hattukuvaan liittyy aivan valtavasti haikeita muistoja. Olin itkenyt koko illan vaarini jouduttua sairaalaan ja tuolloin oli pakko suunnata iltakävelylle haukkaamaan vähän raitista ilmaa. Matti otti kameran matkaansa ja tallensi auringonlaskussa surullisesta hattutytöstään pari valokuvaa. Tuosta hetkestä alkoi vaarin viimeinen kesä. Tämä on hyvä esimerkki siitä kuinka kuva ei välttämättä kerro kaikkea sitä, mitä kuvan ottamisen taustalla onkaan.

ccnoora

Jokunen profiilikuva on napattu seikkailujemme varrelta maailmalta. Milanon reissu on yksi elämäni kurjimmista reissuista sairastelun vuoksi, mutta sielläkin edes hetken hymyilytti punaisen sateenvarjon kera tunnetun maamerkin juurella pulujen keskellä. New Yorkin kuva on sen sijaan elämäni mahtavimmalta reissulta: tuo reissu toteutti unelman, jonka en uskonut koskaan käyvän toteen. Vuoden 2015 Pariisin reissu oli sekin ihan oma lukunsa. Disneyland, voi pojat, se oli kyllä melkoinen elämys tälle oman elämänsä Disney-prinsessalle. Unohtamatta tietenkään Lontoon muotiviikkoja vuodelta 2014 – yksi elämäni mielettömimmistä reissuista!

Sattuneesta syystä profiilikuvaksi on monesti päätynyt myös blogista tutttuja otoksia. Muistaako joku vielä nämä kuvat? Vuoden 2012 kuva otettiin samalla, kun kuvasimme elämäni ensimmäisiin blogiyhteistöihin kuuluvaa Nanso-kampanjaa ja vuonna 2013 pääsin poseeraamaan ammattivalokuvaajalle Guess-yhteistyön tiimoilta. Lempikuviini kuuluvat myös Roosan ottamat kuvat Olympuksen sekä Kalevala korun kampanjoista. Upeita muistoja nämäkin! Viime aikoina olen ollut laiska profiilikuvan vaihtaja ja tavoitteeksi pitääkin nyt ottaa profiilikuvan päivittäminen kesäisemmäksi. Sen verran reissukuume polttelee takaraivossa, että olisipa hienoa jos uusi kuva olisikin otettu taas jonkun nähtävyyden äärellä.

ccnoora – Kopio (2)

Oletko sinä tarttunut jo tähän haasteeseen? Jos olet, niin linkitä postauksesi tuonne kommenttiboksiin – haluan ehdottomasti kurkata millaisia kuva-aarteita teidän FB-historiastanne löytyy! ;)


Posted in and tagged by NOORA.