MEGAPAKETTI ESSENCEÄ – SINULLEKO?

P5252726 P5252734

Kaikki tuntuvat rakastavan Essenceä. Tai ainakin niin voisi päätellä, kun kerran jos toisenkin olen seissyt Tokmannilla tyhjien Essence-hyllyjen ääressä. Jos taas olen osunut paikalle juuri silloin, kun hyllyt on täytetty aarteilla, kassan kautta on lähtenyt kotiin iso kasa tuotteita testattavaksi. Sen lisäksi, että tuotteiden joukosta löytyy todellisia helmiä, niiden hankkiminen ei myöskään tee isoa vahinkoa lompakolle.

Olen ehtinyt hehkuttaa Essenceä ahkerasti myös blogin puolella. Tämä arkimeikki luotiin Essencen tuotteilla ja täällä kerroin, kuinka kokosin täydellisen luomiväripaletin tyhjään My must haves-palettiin. Ja keväällä hihkuin innosta, kun tämä 15-vuotias maailmanlaajuisesti ihastuttanut meikkibrändi muisti minua upealla synttäriboksilla! Samaisen merkin tuotteet olivat myös isona apuna Siskoliskon meikkiä tehdessäni. Mutta nyt. Mutta nyt. Nyt käynnistyy aivan mieletön kesäarvonta – teille, ihanat kesänneidot ja kultakimpaleet!

P6053614

Kesä on juhlien aikaa ja moni kaipaa uusia aarteita meikkipussiinsa. Ja eikös kesä ole kiva startata käyntiin kosmetiikka-arvonnalla! Nyt yhdellä teistä on mahdollisuus voittaa itselleen mielettömän upea ja kattava setti Essencen tuotteita! Nyt on siis mahtava tilaisuus täyttää meikkipussinsa uusilla herkuilla, joihin ihastut varmasti.


ccnooraKommentoimalla tätä postausta, osallistut ylläolevassa kuvassa näkyvän tuotepaketin arvontaan. Palkintoja arvotaan yksi setti (*arvontapalkinto on blogin kautta saatu) ja palkinto sisältää kaikki ylläolevassa kuvassa näkyvät tuotteet.  Kyseessä on ainutlaatuisen ihastuttava palkinto, joka on ehdottomasti tavoittelemisen arvoinen. Minua jännittää jo nyt, kuka pääsee pian testaamaan suosikkituotteitani!


Onnea matkaan mimmit! <3 Arvon voittajan 10. kesäkuuta. Puspus!

P5252738 P5252735P5252740


Posted in and tagged by NOORA.