LOMAFIILIS VEI

P6164278P6164268P6164311P6164293

Sellaiset lomapäivät ovat parhaita, joiden aikataulu ei ole valmiiksi mietitty Excel-kaavioon. Ne sellaiset päivät, jolloin voi antaa virran viedä ja liikkua sen kuuluisan flown matkassa. Voi istua vaikka tunnin Kauppahallissa litkimässä aamukahvia, voi sen jälkeen käydä ostamassa uudet kengät alennusmyynneistä ja päättääkin yhtäkkiä, että nyt tekisi mieli lounaaksi pehmisjäätelöä. Pehmisjäätelöä huvipuistossa! Ja pian jo huomaakin istuvansa puistonpenkillä Possujunan vieressä strösseleillä kuorrutettu jätski kädessään. Ja koska asukuviinkin halutaan aitoa fiilistä ja oikeita onnellisia hymyjä, nekin otetaan ihan ex tempore vessan vieressä, koska seinä sopii väreiltään niin täydellisesti ananastoppiini.


P6164312

TOPPI DIY (kangas Eurokaankasta)   NEULETAKKI ODD MOLLY (*blogin kautta saatu)   HOUSUT LINDEX   LAUKKU ZARA


Sellaisia ovat hyvät lomapäivät.

Ja enpä olisi aamulla osannut arvata, että palaan lomaretkeltäni kakkapökäle laukussani! Katsokaa vaikka, tuolla ylhäällä on kuva siitä! Voitin huvipuistopelistä kakkaemojiavaimenperän. Kaikkea sitä, #vainlomajutut.

Meillä on tänään toinen ja samalla viimeinen yhteinen lomapäivä tältä erää. Pidän peukut pystyssä, että yhteistä lomaa saadaan järjestettyä vielä loppukesällekin, mutta nyt nautitaan tästä. Eletään hetkessä ja tehdään taas yhdessä uusia lomamuistoja. Olet sitten lomalla tai vasta lasket aamukammasta omasi alkamista, toivotan sinulle erinomaista maanantaita.

Pus. <3

P6164277P6164275


Posted in and tagged by NOORA.