TÄYDELLISET YHDESSÄ

P9085726 P9085730

Täydellinen kombo, täydelliset yhdessä.

Jos en olisi jo aiemmin keksinyt mitä antaa Roosalle ja Veetrikille häälahjaksi, olisin saattanut paketoida heille Because It’s You’n ja Stronger With You’n pakettiin. Nämä kaksi tuoksua nimittäin hehkuvat rakkautta! Sain Tampereen Sokokselta lahjaksi tämän uutukaisen tuoksuduon, jonka vivahteikkaaseen tuoksupalettiin ihastuin heti. Ja mikä parasta – myös Matti löysi uuden tuoksusuosikin miesten tuoksusta! 

Emporio Armanin tuoksut viimeistelivätkin siis lopulta meidän häätyylimme. Kun olin kiinnittänyt Matin takkiin tekemäni rintakukan, Stronger With You’n metsäisyys ja mausteisuus olivat kuin piste i:n päälle viimeistelemään komean bestmanin lookin. Because It’s You, oma tuoksuni, on tällä hetkellä ehdottomasti käytetyin tuoksuni. Kun vuodenaika vaihtuu, mieli tekee aina päivittää tuoksukin uuteen kauteen sopivaksi ja tämä tuoksu on kuin tehty syksyyn 2017. Kukkaistuoksu ei ole liian makea makuuni, pikemminkin hedelmäisen herkullinen ja tuoksu säilyttää parhaat puolensa pitkänkin päivän ajan. En keksi näistä tuoksuista mitään huonoa; pullot ovat tosin niin kovin samankaltaiset, että vaarana piilee ”väärän” tuoksun käyttäminen vahingossa.

Mikäli siis häälahja tai mikseipä vaikka huomenlahja on vielä mietinnän alla, napatkaahan tämä vinkki talteen. Näihin tuoksuihin on pullotettu rakkaus.

Lempeää viikonloppua!

sulhasen viehe

Näin syntyy rintakukka eli viehe sulhaselle ja bestmaneille:

1. Kerää nipuksi tiivis kimppu harsokukkaa; yhteen pienikokoiseen harsokukasta tehtyyn vieheeseen kuluu n. yksi iso oksa harsokukkaa. 2. Kierrä kimpun ympärille tiiviisti juuttinarua yhden kerroksen verran. Valitse mikä kohta kimpusta jää etupuolelle ja mihin haluat kiinnittää hakaneulan. 3. Avaa hakaneula ja pyöritä juuttinarua sen ympärille. Solmi päät ja lisää tippa liimaa tarvittaessa solmukohdan päälle. 4. Leikkaa kimpun varret tasaisesti.

Tällä tekniikalla tehdyn vieheen hinnaksi tulee n. 3 euroa.

P9085735 P9085727

*Tuoksut saatu/ Sokos Tampere.


Posted in and tagged by NOORA.