TÄYTETTY KURPITSA : KOSMETIIKKAVIEMISIÄ HALLOWEEN-KEMUIHIN

CURIOUSER & CURIOUSER | kauneus

Eilen näittekin jo kullalla kuorrutetun Halloween-lookini, mutta koska monella Halloween-juhlinnat jatkuvat varmasti myös tulevana viikonloppuna, haluan vinkata teille näppärästä DIY-viemisestä, joka taatusti ilahduttaa juhlien järjestäjää – kunhan vain täyttää kurpitsan sellaisilla jutuilla, jotka osuvat juuri hänen mielenkiinnonkohteisiinsa!

Olen elämäni aikana koverrellut korkeintaan kolme kurpitsaa, joten kotoa ei juurikaan löytynyt tarkoitukseen sopivia työkaluja. Keittiöveitsi ja lusikka toimivat kuitenkin vallan mainiosti ja lopulta sekä kurpitsan tyhjäksi kauhominen että hurjan ilmeen kovertaminen kurpitsan pintaan onnistuivat vaivattomasti. Koska oma kurpitsani oli kovin pieni ja sinne laitettavat tuotteet melko korkeita, kannelle ei tullut lopulta käyttöä. Päätin kuitenkin sujauttaa sen hitusen pienemmäksi veisteltynä tuotteiden joukkoon koristeeksi.

Kurpitsanhan voi tietysti täyttää juuri sellaisilla tuotteilla, jotka ovat lahjansaajan mieleen, ja siksi ostinkin oman kurpitsani sisuksiin The Body Shopin syksyisen sarjan helmet, Vanilla Pumpkin-suihkugeelin sekä saman sarjan käsivoiteen. Purnukoiden etiketeistä löytyi täydellinen Halloween-aiheinen koristelu ja niiden tuoksu oli huumaava. Aavistelin, että lahja ilahduttaisi aiheeltaan myös juhlien emäntää.

Halusin vielä koristella lahjaani, joten tein kurpitsan kylkeen sukkapuikolla muutaman reiän. Leikkasin ruusujen varret lyhyeksi ja upotin kukat kurpitsan kylkeen. Idean tähän sain Kuolleiden päivän-maskeerauksista, joissa kukat ovat suuressa roolissa. Jos teet kurpitsan jo esimerkiksi juhlia edeltävänä iltana, suosittelen säilyttämään sitä jääkaapissa ja suihkimaan muutaman kerran ruusuihin vettä.

Lahjassa on ihana diy-fiilis ja se soveltuu monenlaisiin Halloween-illanistujaisiin viemisiksi. Kurpitsan sisuksiinhan voi sujauttaa vaikka mandariineja tai pari pientä skumppapulloa  – vain mielikuvitus on rajana! Tuoko alkava viikko karmaisevia Halloween-kemuja tullessaan?


Posted in kauneus and tagged , by NOORA.