HARVINAISTA HERKKUA: RUBY-SUKLAA TESTATTU!

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Tiedättekö mikä sopii piristämään arkea täydellisesti? Lounastreffit ystävän kanssa työpäivän keskellä! Minä tapasin torstaina pitkästä aikaa rakasta ystävääni, jota en ollut nähnyt liian pitkään aikaan ja olin koko päivän niin hyvällä tuulella, että painotan edelleen aiempaan postaukseeni kirjoittamaani kaamospiristyskeinoani; tavatkaa ystäviänne, se tekee hyvää! Siinä missä itse toimitin ystävälleni 30 v.-lahjan kuukauden myöhässä, hän oli päättänyt piristää myös minua pienellä yllärillä. Ja voi millainen ylläri se olikaan!

Kuulin, että sokerihiiret ja suklaafanit menivät viikolla aivan pähkinöiksi myyntiin tulleesta Ruby-suklaasta, joka loppui kaupoista ennätysajassa ja jonka hankkimista en edes ennättänyt miettiä ennen kuin jo kuulin tuotteen loppuneen kaupoista. Ystäväni Kirsi oli kuitenkin bongannut Kultasuklaan Ruby Rose-suklaakonvehtirasioita Kauppahallista ja tuo ihanainen oli ostanut myös minulle rasiallisen tätä himoittua herkkua. Aluksi mietin, että museoisin hyllyn päälle tämän hurmaavan boksin, mutta lopulta uteliaisuus voitti. Miltä tuo harvinainen herkku maistuisikaan?

Niinpä keitimme Matin kanssa kunnon sumpit ja ryhdyimme testailemaan tuota suussasulavaa herkkua, jonka makua kuvailtiin yhdistelmäksi tummaa suklaata ja valkosuklaata. Ja juuri sitä se olikin. Konvehdissa maistui valkosuklaa, tumma suklaa ja jokin marjainen vivahde, jota rakastin. Täydellinen suupala, täydellinen herkkupala. Ehkä tuosta hetkestä osasi nauttia hitusen enemmän senkin vuoksi, että tiesi kielen päällä olevan jotakin harvinaista herkkua, jota ei useasti pääsisi nauttimaan. Täydellinen lauantaikarkki. Loput kaksi säästämme jotakin spesiaalia hetkeä varten.

Tai ehkä sittenkin juuri sellaista hetkeä varten, kun kaikki potuttaa, arki painaa päälle ja ketuttaa. Sellaista hetkeä varten, kun ansaitsee hitusen hemmottelua. Kiitos Kirsi-muru!

Joko te olette päässeet käsiksi tähän herkkuun?


Posted in lifestyle and tagged by NOORA.