IHANISTA IHANIN SECOND HAND-JOULULAHJA

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti


TAKKI H&M    TURBAANI UHANA DESIGN 
KAULAHUIVI STYLE SNOB COPENHAGEN   FARKUT ZARA    TUMPUT KIVAT /*saatu   KENGÄT ARCTIPS /*saatu


Iinalle ja minulle on muotoutunut jo perinteeksi (..no kyllä tätä jo perinteeksi voi kutsua, kun kuitenkin jo toista kertaa noudatimme samaa lahjanhankkimiskaavaa jouluna..) hankkia toisillemme 30 euron budjetilla second hand-lahjat. Perinteemme alkoi jouluna 2017, kun availimme itse asiassa videolla toistemme lahjat ja ilahduimme molemmat niistä kovasti. Koska ihania second hand-lahjaidiksiä on maailma (.. ja eritoten Zadaa!) pullollaan, päätimme jatkaa tätä hyväksihavaittua mallia myös jouluna 2018. Ja tälläkin kertaa Iinan minulle antama lahja osui täysin nappiin – sattuipa jopa niin, että olin jo ehtinyt tällaisesta päähineestä aiemmin haaveilla!

Sain Iinalta siis tämän täydellisen päähineen pakkaskelejä varten. Turbaanimallinen pipo on Uhana Designin mallistoa ja istuu päähäni erinomaisesti. Rakastan pipoja, jotka eivät latista kiharoita tai hiuksia muutenkaan, ja tämä täyttää siinäkin suhteessa kriteerini. Turbaani on kevyttä materiaalia, mutta kuitenkin ihastuttavan lämmin. Ja kaiken kukkuraksi se sopii kaveriksi lempparihuivilleni! Tällainen lahja lämmittää myös mieltä tavallista enemmän, kun pakettiin on kääritty secondhandiä pitäen lahjansaajan tyyli mielessä.

Jos haluat käydä kurkkaamassa mitä minä onnistuin hankkimaan second handinä 30 eurolla Iinalle, löydät Iinan postauksen paketista tämän linkin takaa. Hassu sattuma, sillä siinä missä minä olin ihastellut tismalleen tätä samaa turbaania Uhanalla, Iina oli Zadaasta tallentanut muistilistalleen tuotteen, jonka minä sattumalta hankin hänelle. Ystävät samalla aaltopituudella!

Pipo päässä toivotan siis helmikuun tervetulleeksi ja muistuttelen vielä teitä, että tammikuun asuäänestykseen ehtii hyvin käydä jättämässä oman arpalippunsa. Pitäkäähän pirtsakka perjantai!


Posted in muoti and tagged , by NOORA.