HERKKÄIHOISTEN SANKARI, PHYSICIANS FORMULA SAAPUU SUOMEEN

CURIOUSER & CURIOUSER | kauneus

Ehdin nykyään junailemaan pr-tapahtumiin harmillisen harvoin täältä Tampereen suunnalta ja vaikka miltei pari kertaa kuukaudessa otankin suunnaksi Helsingin, joudun toisinaan skippaamaan aivan supermielenkiintoisia lanseeraustilaisuuksia. Viime torstaina Lasipalatsin Palmuhuoneessa järjestettyä tapahtumaa en suostunut kuitenkaan missaamaan mistään hinnasta, vaikka junat meinasivatkin lumimyrskyn vuoksi kiukutella. Physicians Formula saapui vihdoin Suomen Cittareihin ja halusin päästä ensimmäisten joukossa tutustumaan tuotteisiin!

Kukapa voisi vastustaa kiusausta päästä tutustumaan edulliseen marketeissa (..ja toki myös verkkokaupoissa) myytävään brändiin, jonka tuotteista on kuullut pelkkää hyvää. En minä ainakaan!

Sain tapahtumasta matkaani Physicians Formulan suosikkituotteita, jotka otin välittömästi suurella mielenkiinnolla testiin. Merkinhän on siis aikoinaan perustanut kalifornialainen lääkäri ja allergiaspesialisti, joka halusi valmistaa kosmetiikkaa, joka sopisi myös hänen ihosairaudesta kärsivälle vaimolleen. Nämä allergiaystävälliset tuotteet otin siis herkkäihoisena ja ennen kaikkea herkkäsilmäisenä hyvillä mielin testiin. Muutaman päivän testailujen pohjalta, haluankin nostaa esiin heti kaksi tuotetta, jotka ilahduttivat tehokkuudellaan.

[ SPOTLIGHT ILLUMINATING PRIMER ]

Olen aivan järkyttävän laiska käyttämään primereitä, vaikka tiedostankin, että varsinkin kestävää meikkipohjaa tehtäessä, pohjustustuote loisi sille vankkaa perustaa. Ehkä en ole vain vielä löytänyt iholleni sopivaa primeria? Tykästyin erityisesti tämän pohjustusvoiteen koostumukseen ja siihen, että primerin sai levitettyä iholle vaivatta tasaisesti. Se imeytyy ihoon nopeasti, eikä pakkuunnu meikkivoidetta levitettäessä. Juonteet tasoittuvat ja iho saa ylleen terveen hehkun. Voisinkin kuvitella tämän tuotteen toimivan äärimmäisen hyvin myös iholla yksistään! Meikille se loi vahvan ja tasaisen pohjan, ja meikki pysyi koossa haastavissa sääolosuhteissa ja pitkän työpäivän ajan.

*Tuote saatu.

[ SHIMMER STRIPS CUSTOM EYE ENHANCING EYELINER TRIO ]

Tämä kolmen rajauskynän setti kiinnitti heti huomioni! Suosin itse rajaustusseja ja sivellinpäisiä rajaustuotteita, mutta päätin kuitenkin antaa mahdollisuuden tälle kolmikolle. Heti ensimmäiseksi ilahduin siitä, että nämä rajauskynät eivät tahraa. Tarkan rajauksen tekeminen on mahdollista ja helppoa ja kolmikon sävymaailma on täydellinen osa arkimeikkiä. Ja hei, nämä sopivat herkille silmille eivätkä saaneet ainakaan omia silmiäni vuotamaan lainkaan!

*Tuote saatu.

Toivotan omasta puolestani Physicians Formulan äärimmäisen lämpimästi tervetulleeksi Suomeen. Tuotteiden joukosta löytyy taatusti allergiaystävällisiä ja lääkäreiden kehittämiä tuotteita jokaisen meikkipussiin, ja kohtuullisen hintansa ja hyvän saatavuutensa ansiosta, ne ovat helposti ulottuvillamme. Me kaikki herkkäihoiset olemme tästä lanseerauksesta taatusti innoissamme ja tiedän jo nyt, että brändin tuotteita tullaan näkemään omissa meikkipostauksissani jatkossakin. Moni tapahtumassa kertoikin, että merkki on heille tuttu ulkomaanmatkoilta ja että he ovat hamstranneet Physicians Formulaa matkaansa etenkin Amerikan reissuiltaan. Ihanaa, että brändi on matkannut nyt myös pysyvästi Suomeen.

Onko Physicians Formula teille muille jo vanha tuttu vaiko ihan uusi juttu?


Posted in kauneus and tagged , by NOORA.