ASUKUVAT TAMPEREEN RATIKASSA

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti


TAKKI H&M    FARKUT MONKI    PIPO A+MORE    LAUKKU A+MORE X PUPULANDIA   KENGÄT PALMROTH ORIGINAL /*saatu


Olet sitten manselainen tai täällä vain ohikulkumatkalla, Tampereella on tällä hetkellä hyvin vaikea olla huomaamatta sitä, että pian kotikaupungissani suhailee ratikka. Tiilenpunainen ratikka, jos tarkkoja ollaan. Pitkään tamperelaiset (tai osa meistä) olivat sitä mieltä, että ratikka voisi olla pinkki, mutta lopulta äänestyksen voimin ratikan väriksi valikoitui punainen. Oma suosikkini, sitä äänestin itsekin.

Tätä kahvipöytien kuuminta keskustelunaihetta oli mahdollisuus päästä katsomaan jokin aika sitten, kun Tampere talon uumeniin järjestettiin tapahtuma, jonka pääosaa tähditti itse ratikka. Vielä en osaa sieluni silmin nähdä kuinka ratikkatyömaan tilalla pian kulkee ihan oikea ratikka, mutta tapahtuma oli hauska ja pääsinpä istahtamaan jopa tämän kulkupelin ohjaamoon. Ihmisiä oli paikalla tungoksiin asti ja vaikka ratikkatyömaat välillä tunteita saattavat kuumentaakin, tuntui siltä, että ainakin paikalla olleet olivat tästä uutukaisesta innoissaan. Karttoja katsellessani totesin kuitenkin itse, että omat ratikka-ajeluni taitavat jäädä aika vähäisiksi. Ratikka ei kulje läheltäkään omaa asuinaluettani ja harvemmin keskustaa ajelen nytkään bussilla päästä päähän. Koeajolle täytyy toki sitten joskus suunnata.

Uskaltaisin melkeinpä väittää, että ratikkavierailumme ohessa tulimme ottaneeksi historian ensimmäiset asukuvat Tampereen Ratikassa. Selfieitä muutkin toki napsivat, mutta en voinut vastustaa kiusausta ojentaa kameraa Matille. Niin tai näin, kameralle tallentui talviasu, jossa olen kerran jos toisenkin ollut liikenteessä.

Leppoisaa lauantaipäivää kaikille – nauttikaahan viikonlopusta! <3


Posted in muoti and tagged , by NOORA.