Tuolla parvekkeella juhlin yksisarvisen sarvi otsassani kolmekymppisiäni valtavien kultaisten ilmapallojen katveessa yksisarviskakkua mussuttaen. Viisi vuotta aikaisemmin iloitsin, kun vaarini pääsi juuri syntymäpäivieni alla sairaalasta ja tuli juhlimaan 25-vuotiasta tyttärentytärtään. Ja tuossa eteisessä otimme kuvan sormuksistamme, kun menimme kihloihin ja kutsuimme kuvan myötä koko sukulaisporukan syömään kakkua. Tuossa jääkaapin edessä itkin lattialla katkerasti, kun olin etsinyt tuntikausia kihlasormustani enkä löytänyt sitä mistään. Ja sinne samaiseen jääkaappiin kurkkasin palatessamme unohtumattomalta joulureissulta New Yorkista huomatakseni, että äitini oli täyttänyt reissumme aikana jääkaapin jouluherkuilla.
Tuosta olohuoneen ikkunasta katselin pimeään yöhön, kun olin juuri saanut äidiltäni puhelun, että rakas vaarini on nukkunut pois ja tuosta samaisesta ikkunasta katselin onnesta sykkyrällä sairaalan suuntaan, kun pikkusiskoni oli juuri synnyttänyt esikoisensa.
Tuossa keittiönpöydän ääressä näpertelin onnellisena hymyillen pikkusiskoni häitä edeltävänä iltana kukkavieheitä bestmaneille ja tuossa eteisen oviaukossa seisoin täristen, kun tajusin, että on aika lähteä viemään pientä pörröistä ystäväämme Eppua viimeiselle matkalleen. Ja samaisessa oviaukossa seisoin monen monta kertaa iloisesti naurahdellen, kun koiramme juoksi minua hurjaa vauhtia kipittäen vastaan tullessani töistä. Tuossa työpöydän ääressä istuin, kun sähköpostiin saapui tärkeitä, uraani mullistavia ja sille suuntaa-antavia sähköposteja ja tuon postiluukun edessä hymähtelin, kun kiinteistönhoitaja kävi vaihtamassa nimemme unelmien asunnon oveen. Nyt unelma on muuttunut ja se on toisaalla.
Kotimme seinät ovat nähneet paljon. Iloa ja surua, hymyjä ja kyyneleitä. Ihmiselämää koko kirjossaan syntymästä kuolemaan. Tyhjät seinät täyttyvät pian uusien asukkaiden muistoilla. Me lähdemme luomaan uusia muistoja uuteen asuntoon, joka tuntuu jo kodilta.
Kiitos koti. Olit meille hyvä.